Kappas vaan, sehän on torstai

Ja tänään pääsee nainen töihin, jes! Nyt melkein odottaa kauhulla alkavaa lomaviikkoa, siis oikeasti. Tämä kotona hengailumitta alkaa ihan oikeasti olla kokolailla täynnä! Eilen tuumin ihan oikeasti sitä, että miten ihmeessä sitä on jaksanut (!) olla vuosikausia ihan vain ja ainoastaan kotona tenavien kanssa.

Toisaalta, onhan siinä ollut touhua ja tekemistä vaikka miten ja paljon, että ehkä siksi. Nyt kun asukasmäärä on vähentynyt ja kotonaolijamääräkin päivisin leikkaantunut rajusti niin onhan se toki hieman toista kuin ennen ja ehkä juuri se selittää osaltaan miten kotona vietetyt päivät tuntuu niin mahdottoman tylsiltä.

Sitä tylsyyttä päätin hoitaa siivoamalla. Aloitin varovasti keittiöstä aamukasin kanttiin hivellen vähän rätin kanssa sieltä, täältä ja tuolta. Kotvan kuluttua olin jo kovaa vauhtia karsimassa ihmeellistä paperipinoa joka oli ilmetynyt työtasolle hellan viereen. Ei aikaakaan niin huomasin nakkovani roskiin mitä erinäisempää tavaraa mitä käsiin osui.

Aikani tasojen kimpussa riekuttua totesin, että tadaa! Nyt on aika ottaa ja imuroida sekä pestä keittiön lattia. Mikä lie vimma siinä imuri kourassa iski kun hoksasinkin yhtäkkiä kiskovani hellaa pois paikaltaan. Ei muuten liikahtanutkaan! Minä kiskoin, hella jumitti, kiskoin toisesta kohtaa, hella jumitti. Tuuppasin alareunastaan taapäin, hella jumitti. Kirosin, kiskoin ja hella vain jumitti.

Olen todnäk aiemminkin todennut, että tässä talossa kaikki pinnat on himppasen vinossa johonkin suuntaan. Niin vähän, ettei niitä silmämääräisesti huomaa eikä jalan alla tunne mutta esim maitomukin kaatuminen lattialle kertoo tarkalleen mihin suuntaan lattia on kallellaan, maito näet lähtee vähin erin luikertelemaan tiskipöydän, tiskikoneen ja hellan alle. Jos tarkkoja ollaan niin kaikki lattiat on hitusen vinkkelissä talon ulkoseiniä kohti.

Otin siis järeämmät työvälineet käyttööni kun ei se hella tosiaan osannut kuin jumittaa ja tadaa, pienimuotoisella ruuvimeisselipainelulla hella otti ja suostui viimein liikkumaan. On ihan ehdottoman hienoa, että lapset pyrkii itse suorittamaan erinäisiä kokkailuja ja tuunailuja keittiössä, kuten nyt voileivän tekoa, limpparin omatoimista kaatamista lasiin jne jne mutta ei ole alkuunkaan hienoa, että jälkien siivoaminen ei aina oikein toimi.

Vielä vähemmän hienoa on se, ettei kaikista pikkupikkusotkuista viitsitä mainita sen kummemmin, kunhan isoimmat sotkut on pois näkyvistä niin mikäs siinä. Se hella oli näet selvääkin selvemmin jumittanut jonkun tällaisen ”otanpa kokista”-noudon yhteydessä sillä hella oli liimautunut tiukasti kiinni parin millin vahvuiseen ruskeaan tahmaan. Hellan alle oli toki vierinyt puuväri jos toinenkin jotka oli puolestaan niin tiukasti kiinni tahmassa että jouduin irrottamaan ne veitsenkärjellä.

Voi vishnu! No, toisaalta, siihen mielialaan moinen homma sopi varsin passelisti ja voin kuulkaa kertoa, että läheltä liippasi etten ryhtynyt tiskikonettakin riuhtomaan paikaltaan. Keittiöstä homma levisi vähitellen eteiseen, siitä olkkariin ja yhtäkkiä huomasinkin riekkuvani imurin ja mopin kanssa junnun huoneessa.

Junnun luovuutta ihastellaan monelta taholta, itse lähinnä manaan moista luovuutta aika-ajoin. Niin eilenkin kun huomasin uusimman tavan kiertää annettuja sääntöjä. Koska sipsien ja naksujen vieminen omaan huoneeseen on tätä nykyä ehdottoman kiellettyä niin pianko moisen säännön kiertää kaatamalla sipsipussin koulupöydän laatikkoon. Voi sanonko mikä!

Koska äiti kielsi selvääkin selvemmin rakentamasta kirjoista, käytöstä poistetuista pöytäkoneiden koteloista ja muista vastaavista kotiteatterialuetta sängyn jalkopäähän niin tokihan tämänkin säännön voi kiertää rakentamalla kirjoista, dvd-koteloista ja sängynpohjasta irronneesta laudasta samantapaisen alueen sängyn viereen tason päälle. Just!

Koska äiti on sanonut satoja kertoja siitä, että roskat laitetaan roskapussiin eikä niiden anneta tippua lattialle niin toki tämänkin kertakaikkisen typerän säännön voi kiertää laittamalla roskat… legolootaan. Tai kaappiin. Tai vaikka pikku-ukkojen sekaan. Ja typerin sääntöhän on ehdottomasti keksien kiikutus yläkertaan, niinkuin ne nyt ketään siellä haittaisi. Nehän voi aina laittaa videokoteloon.

No, onneksi lattia oli sentään selvästi siivottu siivottu romuista mutta kyllä minä aika monta kertaa kirosin siinä hyllyiltä tavaraa nyppiessäni. Pääasia lienee silti se, että puhdasta tuli ja nyt huoneessa voi ihan aikuistenkin oikeasti kävellä sukkasillaan ilman että jalka osuu mehutahraan joka tuntuu kertakaikkisen ärsyttävältä jalkapohjan alla.

Spede muuten aloitti vankan toipumisen taudistaan heti aamusta. Ensin omena, nam, sitten jäätelö, nam ja keittiötä hinkuttaessani totesin lapsen vipeltävän jääkaapille nakkia hakemaan. Omenan jälkeen tosin otettiin pienimuotoinen askel taaksepäin, lapsi näet tuli keittiöön ensimmäisen kerran kertoakseen kuinka kakat tuli housuun. Jäätelö ja nakit pysyikin sitten jo varsin visusti sisuksissa eikä kumpainenkaan laji yrittänyt ulkomaailmaan sen enempää suun kuin takamuksenkaan kautta.

Iltapäivällä lapsi söi jo oikein ruokaakin joten jes, yksi kuosissa. Samaa ei voi tosin sanoa poikasesta 16v joka köpötteli jo aamutuimaan alakertaan kertoakseen kuinka mahassa kiersi vinhaa vauhtia ja päähän koski ihan simona. Poikanen 16v otti ämpärin kainaloonsa ja painui takaisin petiinsä jääden sairastamaan kotiin. Iltapäivän poikanen nukkui tiukasti sohvalla ja edelleen pääkipu oli aikamoinen, mahaosasto oli sentään jotenkin rauhoittunut.

Koska poikasen tautiversiossa oireisiin kuului myös perin merkillinen kylkiluiden alaosakipu, tyyliin ihan kuin joku kiristäisi piuhaa kylkikaaren ympärille, totesin että ehkä poikasen on hyvä jatkaa lepolinjalla sen aikaa että moinen kipuoirehtimen loppuu. Illallakin sitä kiristelyä oli joten nähtäväksi jää lähteekö poikanen tänäänkään kouluun.

Nähtäväksi jää myös se siirtyykö prinsessa kouluun tänään vai ei. Eilen illalla tämä söi jäätelöä äitinsä seurana ja tadaa, ei aikaakaan kun tämä oksensi jäätelöt pois. Johtuiko oksentaminen taudista vai siitä simppelistä tosiasiasta että jäätelö ei ollut laktoositonta, mene ja tiedä, mutta hieman sellaiselle odottavalle linjalle jäätiin nyt tämänkin suhteen.

Spede ei muuten mene siltikään tarhaan tänään vaikka tauti on selvästi voitettu kanta. Aamupäivällä lapsella on puheterapia ja totesimme ukon kanssa että samapa tuo kai vaikka tuo olisi päivän tänään kotona, ex-teini kun lupautui paikalle jo ennen kuin ukko lähtee työmaalle. Ei hassumpi järjestely.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn puolestani kuosittamaan habitustani paremmin työmaalle sopivaksi. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva torstai, minä pyrin takuulla samaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s