No nyt se toimii

Uusi känny. Tyytyväisyysmäärästä en kehtaa vielä sanoa mitään sillä pakko myöntää, tällä hetkellä vain kiroilen ominaisuuksia joita Lumiassa ei ole ja Nkasissa taas oli. Noin yleensä ottaen koko vaihto uuteen oli rankka ja monituntinen urakka sillä siirtymisenhän piti tapahtua tuosta vaan muutamalla iloisella klikkailulla läppärin kautta mutta valitettavasti totuus oli jotain toista. Lumiaa kun ei kone vain tunnistanut. Ei sittenkään, että latasin ohjelmat jotka piti ladata. Niitä kun oli useampi vaihtoehto ja totuushan on valitettavasti se, että ne jotka sain ladattua ei tunnistaneet joko Nkasia tai Lumiaa ja ne joita en saanut ladattua taas herjasivat ettei järjestelmä tue kyseistä ohjelmaa. Just.

Lisäkiroilua aiheuttaa kieltämättä se, että Nkasiin ostamani pelit ei toimi ilman muistikorttia jonka siirsin Lumiaan. Ilman muistikortin siirtoa ei olisi taas musiikit ja kuvat siirtyneet uuteen kapineeseen joten plaah. Ehdottomasti eniten risoo silti se, ettei Lumian näytöllä pyöri näytönsäästäjän virkaa toimittamassa kello kuten Nkasissa tekee puhelimen ollessa lepotilassa. Selvääkin selvempi huononnus systeemeissä, en voi kuin todeta näin!

Vaan niin, muilta osin en eilen juuri muuta ehtinytkään tehdä kuin tosiaan veivaamaan tuon puhelimen kanssa kotiin ehdittyäni. Toki ennätin siivoilla tenavien jälkiä, syödä pikaisesti ja hörpätä kahviakin mutta siinä se kokolailla olikin. Kotiinhan ehdin vasta viiden kanttiin, kas kun työpäivän päätteeksi kurvailin vielä junnun koululle vanhempainvarttiin. Vanhempainvartti oli varsin jees, junnu on sopeutunut uuteen luokkaan kuin kala veteen ja opettaja totesi, että on vähitellen oppinut tuntemaan lasta paremmin.

Jotain opettajan lapseentutustumistaidoista kertonee se, että opettaja totesi että lapsi on kovin herkkä, helposti uusia asioita jännittävä ja tarvitsee jämäkkää mutta hellää ojentamista hölmöjä tehtyään. Kovempiääninen moite ei lapseen pure, päinvastoin saa lukkoon koko hepun, ja opettaja onkin miettinyt kuinka paljon aiemmin annettu hyvinkin tyly kohtelu mm liikuntatunneilla on saanut lapsen asennoitumaan mm juuri siihen liikuntaan ehdottoman kielteisesti.

Ihana opettaja muuten, hän mietti sitäkin miten hän saisi vähitellen houkuteltua lapsen innostumaan liikunnasta, lapsi kun on kovin liikunnallinen ja liikkuvainen eli tämä muuri koskee vain ja ainoastaan koulussa tapahtuvaa pakollista liikkumista. Hellin keinoin kohti innostusta, tuntui olevan opettajan motto ja kyllä nyt on pakko todeta että harmittaa jo valmiiksi se, että ensi syksynä luokanvalvoja vaihtuu jälleen. Mitenhän mahtaa käydä seuraavan opettajan kanssa, tämä opehan kun on täysin kartalla sen suhteen miten junnun kanssa toimia. Voi höh!

Mitä taas eiliseen työpäivään tulee niin jaa-a. Jos kohta maanantaina minulla oli täysin saamaton tenava ohjattavanani niin eilen siitä saamattomasta tenavasta ei näkynyt jälkeäkään. Alkuun näytti siltä, että se joululoman jälkeen paikalle ilmestynyt koululainen oli jälleen paikalla mutta sitä iloa ei kestänyt kuin pari tuntia. Ruokailun jälkeen paikalle ilmestyi jälleen se täysin yhteistyökyvytön, rajoja testaava pikkulapsi joka kiukkusi, rähjäsi ja heitteli kapineitaan.

Nyrkkikin siinä jo lopulta heilui kun IPhen siirtymistä ei tapahtunutkaan siihen aikaan kun olisi pitänyt. Ei tapahtunut ei, sillä koko edellinen tunti oli mennyt pelkkään pikkulapsitouhuun eli matikan laskuja oli tehty tasan kaksi ja muu aika käytetty joko mielikuvitusmaailmaseikkailuihin tai vaihtoehtoisesti kiukkuamiseen. Muun luokan siirryttyä välitunnille ja osan sinne IPhen me jäimme luokkaan laskemaan niitä laskuja ja siinähän sitä nyrkkiäkin sitten heiluteltiin innokkaasti. Olisi paukautettu kynälläkin ohjaajaa jos olisi ehditty mutta onneksi ohjaajalla on suht nopeat refleksit tätä nykyä.

Lopulta ulistiin kuin pikkuvauva, oltiin aikeissa repiä matikan moniste ja tadaa, huudettiin ja meltottiin minkä ehdittiin. Ulina, melttoaminen ja huuto päättyi siinä kohtaa kun lapsi tajusi ettei mikään niistä auta ja IPhen ei päästä ennen kuin ne vaaditut tehtävät on tehty. Puolisen tuntia normaaliaikaa myöhemmin suoriuduimme kuin suoriuduimmekin sinne IPn puolelle ja jotenkin ohjattava oli edelleen silti tiukasti pikkulapsi-vaihteella.

Oikeastaan se lopullinen OMG-tunne itselle tuli ruokalassa välipalalla jolloin lapsi otti ja alkoi riehua ihan tosissaan. Ei mitään nyrkkisankaritouhuja, ei kirkumista tai muutakaan vastaavaa vaan lapsi päätti ihan ensin napata välipalakärrystä toisen jogurtin ja juoksi sen kanssa pitkin ruokalaa sen minkä ehti. Jogurtista luovuttuaan lapsi sammutteli valoja, loikki kuin aropupu pitkin ruokalaa ja lopulta tämä otti ja kiipesi ruokapöydälle muiden lasten vielä ruokaillessa. Just joo.

Siinä kohtaa nappasin lapsen tiukkaan otteeseen ja kiikutin tämän omaan luokkaan. Jotain rajaa touhuun, totesin, ja aikansa lapsi kiukkusi ja rähisi luokassakin. Kun tämä viimein rauhoittui tein säännöt selviksi IPn suhteen. Jos lapsi ei kykene toimimaan IPssä kuten muut lapset niin sitten meidän pitää yksinkertaisesti keksiä jokin muu paikka iltapäiviin kuin se IP. Jos lapsi ei osaa olla ruokalassa kuten siellä kuuluu, niin meidän on ryhdyttävä hoitamaan välipala muualla.

Nähtäväksi jää miten puheet vaikutti, pikaisesti vaihdoin lapsen isänkin kanssa muutaman sanan iltapäivän kuvioista kun tämä lasta haki IPstä ja todnäk kotonakin tämä käytös on otettu puheeksi. Saapa nähdä pääsemmekö tänään sinne kirjastoon muun luokan kanssa kuten on suunnitteilla ollut vai jättäydymmekö lapsen kanssa koululle sillä aropupua sinne ei lähdetä kiikuttamaan muun porukan kanssa.

Vaan jaa kuulkaa, minun pitäisi kaiketi siirtyä kuosittamaan kuontaloani jälleen kerran. Spedekin pitänee nyppiä suht ajoissa pystyasentoon sillä todnäk auton lasien skrapaamiseen sekä työmatkaan menee himppasen enemmän aikaa kuin esim eilen. Minun puolestani olisi saanut pysyä pari päivää plussan puolella vaikka toisaalta, jos pakkanen asettuu nyt näihin lukemiin niin sekin on ehkäs ok. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko, minä pyrin takuulla samaan!