Siis voiko tämä olla tottakaan! Viikon ajan minulla on ollut KOULULAINEN ohjattavana! Toki sen koululaisen töihinkäynti edellyttää näemmä aina jonkinlaista kirkumissessiota alle, tai ainakin tiukkaa kapinahenkeä mutta yhtäkaikki. Hommia on tehty! Eilen lapsi ihan itse (!) siirtyi takapulpetiltaan sermin takaa etupulpetille kun opettaja aloitti ihan oikean asian puhumisen.
Niin, oppilaallahan on tosiaan kaksi pulpettia käytössä. Aiemmin takapulpetti sermin takana oli paikka jossa oppilas teki jos teki. Etupulpetilla liimattiin, leikattiin ja väriteltiin. Jo ennen joulua tilanne alkoi tältä osin muuttua. Yhä useammin lapsi siirtyi ihan itse tekemään niitä vähäisiä koulutöitään etupulpetille jossa on selvästi osa muuta luokkaa ja takapulpetille vetäydyttiin vain silloin kun ei tahdottu osallistua mihinkään luokan juttuihin.
Tällä viikolla oppilas on tehnyt kaikki koulutyönsä etupulpetilla. Niin paitsi oikein pahojen kapinahetkiensä päätteeksi, jolloin tämä on vetäytynyt takapulpetille ja minullakaan ei ole ollut asiaa tämän lähelle tuolloin. Eilen ei oikeastaan kapinoitu edes alkuunkaan samalla intensiteetiillä kuin aiempina päivinä, oppilas siirtyi etupulpetille kun äikän tunti alkoi tosissaan, kuunteli kotvan ja avattuaan äikän työkirjan poltti kevyesti päreensä.
Siis kyllä, kevyesti. Tavarat ei lentäneet, pulpetti ei lentänyt mutta hermo meni. MÄ EN TEE näin paljon! MÄ EN OSAA!!!! MÄ EN TAHDO!!! Koska inhottavaakin inhottavampi ohjaaja otti ja päkitti tiukasti vieressä ilman että olisi hetkauttanut edes käsiään moisen kirkumisen edessä lapsi koki itsensä alistetuksi. Otti kynän käteensä ja teki ensimmäiset kolme riviä. Laski kynän kädestään, kaivoi vaaleanpunaisen värikynän esiin ja ojensi sen inhottavalle ohjaajalle.
Niin, lapsi ei tahdo tehdä kirjainrivien alussa olevien harmaiden kirjainten päälle harjoitusversioita. Tämän ongelman ratkaisin jo aiemmin tekemällä rivin kirjaimia tälle vaaleanpunaisella puuvärillä ja lapsi harjoittelee niiden päälle aina ensimmäisen rivin. Minä siis kirjailin rivin kirjaimia vaaleanpunaisella ja toisin kuin ennen joulua, en suostunut tekemään kuin sen yhden rivin.
No, tästähän sitä sitten suututtiin ihan tosissaan tyhmälle ohjaajalle. TEE KAIKKI RIVIT! En tee, osaat itse kun olet ensin tehnyt yhden rivin. Lapsi kaappasi mielenosoituksellisesti kirjansa, kynänsä ja kuminsa ja siirtyi takapulpetille. Ainakin teet sitten koko alaosan (kuviin piti yhdistää sanoja ja kirjoittaa ne viivoille) sillä puukynällä. En tee, mutta autan kirjan sanojen lukemisessa, kirjoittaa osaat ne itsekin kun kaikki on vanhoja tuttuja kirjaimia.
Hienoa muuten huomata, että jo näin lyhyessä ajassa lapsi on oppinut missä kohtaa tulee se ehdoton ei. Pettymys on toki valtaisa ehdottoman ein tultua ja sitä pettymystä on pakko purkaa jollain, mutta inttämislinjalle lapsi ei enää lähde siinä kohtaa. Korkeintaan hokee ”EN TEE, EN TEE, EN TEE” kuten eilen.
Ikäänkuin varmemmaksi vakuudeksi sanoilleen lapsi avasi takapulpetin kannen, asetteli kirjansa sinne ja ryhtyi kirjoittamaan niitä yläosan kirjaimia samalla mutisten kuinka hän ei todellakaan tee sitä alaosaa kun hän ei OSAA! Minä totesin tylsänä ihmisenä että sitä varten minä olenkin olemassa, autan kun tarvitset apua. ”MUTTA KUN MÄ EN TAHDO APUA!” huusi lapsi ja jatkoipa vielä, että jos tuut vähänkin kurkkimaan niin en kirjoita enää yhtään.
Lapsi on kova tekemään kauppaa näiden tekemistensä ja tekemättömyyksiensä kanssa, harmi vain että on näyttänyt korttinsa niin täysin tylsälle ihmiselle ettei tylsä ihminen lankea kaupantekoon. Aikani siinä odottelin vähän kauempana lapsen kirjaillessa kunnes kurkkasin ja kas, viimeistä riviä vaille oli jo valmista. Lapsi huomasi toki että kurkkasin, mutta eipä tuo enää jaksanut rähistä.
Viimeiseen tehtävään saavuttuaan lapsi pyysi minut auttamaan. Hurraa! Ja sehän sujui kuin valssi vain kun hän sai aikaiseksi ja kas, tunnista jäi vielä viitisen minuttia jäljellekin. Oli siinä kuulkaa lapsi itsekin ylpeä tekemisestään jos kohta oli ohjaajakin. Musiikkitunti sujui suht mukavasti, toki lapsen pyllyä piti asetella takaisin tuoliin kerran jos eräänkin sillä levottomuutta oli ilmassa suht reippaasti jo tuossa kohtaa.
Liikuntatunnit menikin sitten kuin vettä vaan, luistelu on tuttua juttua lapselle mutta ohjatustihan tämä ei suostunut luistelemaan vaan viiletti omia väyliään pitkin kenttää. Yhtäkaikki, eilinen päivä oli varsin mukava noin lapsen osalta. IPhen tämä ei eilen tullut enkä minäkään siellä ollut sitten kuin siihen hetkeen kun lapset oli käyneet välipalalla.
Välipalan jälkeen touhusin paperiosastoni kuosiin, jes, ja merkkailinpa siinä samalla hiihtoloman vapaatkin valmiiksi. Työmaalta palailin tarhan kautta ja kotona evästin tenavalauman ukon touhaamalla sapuskalla. Jotenkin eilen oli takki aivan tyhjä kotiin palattuani, liekö se parituntinen jäällä tehnyt oman osuutensa moiseen. Ihan oikeasti, minä nukahdin kotvaksi istuma-asentoon olkkariin kun katselin telkkaria. Siis APUA!
Ilmanko illalla uni tuli jo hieman kympin jälkeen, piti kovasti katsella Kova laki mutta kukkua kans. No, onpa nyt sitten energiaa ja nukuttu on, heräsin näet kuudelta. Tänään ajattelin keitellä ison kattilallisen rosvosoppaa ja toiseen kattilaan laitan lihasoppaemmeet muhimaan. Josko keittelisi lihasoppapohjan valmiiksi niin että pakastaisi siitä osan.
Vaan jaa. Taidanpa siirtyä aamukahvikupposen kautta himppasen tuuppimaan kutrejani kuosiin. Saadaan tämäkin päivä kunnolla käyntiin. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaviikonloppu!
Älyvapaa äiti 