Aikamoista etten sanois

Eilinen työpäivä totta tosiaan otti ja livahti ohi. Siis livahti. Ensin oli aamu, sitten oli päivä ja iltapäivä ja kas, sitä saikin jo lähteä kotiin. Merkillistä! Ohjattava oli koulutuntien ajan varsin jees, vasta IPssä mopo alkoi keulia mutta ei suinkaan huonoissa merkeissä vaan noin yleensä ottaen. Eipä silti, kaikilla IPn tenavilla ne mopot keuli, taitaa joulujuhla ja joulu ja kaikki nyt himppasen jännittää sakkia.

Kotona minua odotti kuumaakin kuumempi pikkuihminen, on se kumma mistä lapsi koppasi moisen taudin sillä eihän tästä ole kauaakaan kun viimeksi oli kipeänä. No, vastustuskykyähän se vain kasvattaa, sano. Siinä sitä haliteltiin aikamme, välillä syliteltiin ja suukoteltiin, ukko kiikutti kaattiskuorman ja minä ryhdyin limpputaikinan tekoon. Testausmielessä, sanoisin, sillä parille työkaverilleni ei sovi alkuunkaan ruis joten korvasin ruisjauhot grahamjauhoilla.

Mitäpä moisesta kokeesta sanoisi… Kyllä rukiilla tulee maittavampi, ei sille mitään voi, mutta ihan tuo grahamillakin menettelee. En tehnyt kuin yhden litran taikinan ja limppujen paistuttua paketoin niistä kolme sellofaaniin työmaalle vietäviksi. Hassua muuten, se neljäs limppu katosi samantien kun tenavat pääsi keittiöön…

Limppujen veivailun välissä kirjailin kauppalappua ukolle, tutkailin itselleni vaatekertaa tälle päivälle ja paketoin ohjattavani lahjan. Ex-teini piipahti maksamassa laskunsa ja hörppäämässä kupposen kahvia, spede kaipaili aika-ajoin lisää haleja ja suukkoja ja siinä se ilta sitten melkolailla menikin. Vauhdilla, etten sanoisi.

Minulla on joku perin merkillinen kausi muuten menossa. Tänäkin aamuna (lue; yönä) heräsin hieman puoli neljän jälkeen eikä toivoakaan että uni olisi tullut takaisin. Likelle neljää sitkittelin sängyssä mutta ei, ei niin millään. Luovutin ja istahdin koneen ääreen neljältä. Just. Laskujeni mukaan ehdin nukkua sentään likipitäen kuusi tuntia eli kaipa se riittää. Tai pakkohan sen on, en minä nyt enää sänkyyn aio palata vaikka alkaisikin nukuttaa.

Voiko tosiaan olla niin, että olen ylittänyt jonkin kultaisen keski-iän raja-aidan ja saapunut pysäkille jossa unentarve vähenee merkittävästi? Tuleeko minusta pysyvästi aamuneljältä sumppia keittelevä esimummo? Vai onko minulla vain jonkinasteinen joulustressi päällä, tämä aamu-unettomuushan on vaivannut nyt kokolailla viikon? Mene ja tiedä. Onneksi alkaa se loma.

Eilen ennätin työmaalla jutella kunnolla IPn vastuuohjaajankin kanssa tulevista muutoksista. Kovinpa tuo oli tyytyväinen kevätlukukaudeksi tehtäviin muutoksiin sillä onhan se selvä, että kaksi kunnolla IPn asioista perilläolijaa on aina parempi kuin yksi jota avittelee useampi ohjaaja joutessaan. Avittelulla kun ei yleensä päästä täysin kartalle silti niistä IPn asioista, ei välttämättä edes tiedetä kunnolla kuka lapsista yleensä sitä ja tätä.

Tästä saatiin hyvä oppitunti aiemmin tässä kuussa kun IPn vastuuohjaaja joutui viikoksi sairaslomalle perhesyistä. Onneksi olin ollut jo siinä kohtaa sen verran paljon IPssä että päivärutiinit ja esim meneillä olevat askartelut oli minulle hyvinkin selkeää kauraa, samoin kirjanpito kerholaisista ja silti muutama perusjuttu oli hämärän peitossa. Nämä hämärän peitossa olleet on kyllä selvinneet tässä joulukuun aikana kun vastuuohjaajan kanssa olen ollut kerholla päivittäin kolmeen mutta olisihan ne hyvä ollut tietää jo aiemmin.

Vastuuohjaaja itsekin totesi, että tämä muutos selkiyttää niin paljon ihan kaikkea koko IPn osalta ettei mitään rajaa. Ja helppohan se on silloin kun luottaa siihen aisapariinsa ja sellaiseksi tämä meidän yhteistyömme on kasvanut. Minä voin huoletta lähteä tauolle IPstä ilman että minun täytyy hetkeäkään miettiä mitä toinen on mieltä siitä, että jätän ohjattavan kymmeneksi minuutiksi ilman omaa ohjaajaansa eikä minun tarvitse hetkeäkään miettiä sitäkään pitäisikö minun pyytää joku kolmas ihminen siihen ohjattavaa ”katsomaan” siksi aikaa.

Toisaalta taas toinenkin ohjaaja voi lähteä tauolleen ilman että tarvitsemme paikalle lisäkäsiä, ihan yhtälailla minä olen perillä kuvioista kuin hän ja pidän porukan ruodussa ja ”herran nuhteessa”. Oikeastaanhan se ainoa riskitekijä paikalla kun on aina juuri se minun ohjattavani eikä tuo minun ohjattavani enää ole oikein riskitekijäksi luettavissa.

Jäin oikein miettimään mihin asti olemme lapsen kanssa päässeet. Se kaikki aiempi silmitön raivo on poissa. Lapsi käy ihan itse, ominpäin, vessassa enkä minä kulje hänen vierellään vessoille ja takaisin. Koulutuntien aikana siirrän itseni tarkalleen luokan ovenrakoon josta näen tämän kulkemisen ja siinä se, IPssä ollessa en tee edes sitä.

Lapsi ei lyö ketään ohimennessään, ei karkaile mihinkään omille teilleen eikä kiipeile pitkin naulakoita. Se tiistainen toisen huitaisukin oli tulosta ihan simppelistä lasten välisestä riidasta eikä sillä ollut mitään tekemistä raivokohtausten, agressioiden tai käytöshäiriöiden kanssa. Minullekaan tuo tenava ei enää suutu niin että yrittäisi lyödä tai potkia vaikka kuinka komentaisin tätä tekemään hommia.

Eihän tuo tee jos ei huvita ja ilmaisee asian kiljaisemalla kovaan ääneen ”EI” mutta se nyrkillä hakkaaminen, se on jäänyt pois. Kovin tarkkaan tämä kuuntelee siellä IPssäkin, aika-ajoin vilkaisten vielä lisäksi, missä mennään ja mitä tapahtuu. Aika helppoahan tuon kanssa on tätä nykyä olla, vielä kun saisi ne hommat tekemään niin olisi ihan voittajafiilis itselläkin. Ehkä keväällä?

Ei hassumpi välitilinpäätös muuten. Tänään on sitten se päivä kun syksyn satoa korjataan eli joulujuhlat ja todistusten jako. Koska luokkamme oma ope tosiaan lähti etuajassa lomille kysyi yksi luokkamme ohjaajista eilen opehuoneella onko joku opettaja kenties tulossa jakamaan todistukset tänään. No, eipä ole. Sen sijaan rehtori innostui oitis ajatuksesta ja kysyi sopisiko hänen tulla.

Hienoa! Rehtori tuntuu olevan monen mielestä ”varsin jees siltä ja siltä osiltaan mutta siis ihan kaamee siltä ja siltä osiltaan”. Minä nyt en rehtoriin sen kummemmin vielä tutustunut mutta toteanpa, että minä pidän hänestä. En tiedä miten hän muiden ohjaajien kanssa toimii, enhän minä ehdi juuri koskaan nähdä häntä työpäiväni aikana, mutta minua kohtaan hän on aina ollut varsin mukava.

Viimeisin ”mukava” kohtaaminen tapahtui alkuviikosta jolloin pyyhälsin vauhdilla opehuoneelle ruokkista pitämään ja rehtori suorastaan syöksyi omasta huoneestaan paikalle. ”No moi, enpä olekaan aikoihin nähnyt sua, ainoastaan kuullut äänen silloin tällöin. Sulla taitaa olla aikamoinen kiire kokoajan”, totesi rehtori hymyillen ja mitä siihen nyt sitten sanoo.

No kas joo, eipä ole ehtinyt aika pitkäksi käymään väitän mä, aikamoista menoa aamusta iltapäivään ihan joka päivä. Ilmeisesti se on yksi iso osatekijä sille, miksi rehtori määräsi sen vanhimman ohjaajan ihan muihin töihin, kyllähän se opehuoneella huomataan jos yksi ohjaaja istuu joka aivaten ainoan välitunnin tauolla siellä. Se lienee myös yksi syy sille, miksi rehtori on käynyt henkkoht kysymässä olenko saanut pitää taukoni kuten kuuluu vai pitäisikö niihin puuttua.

Alkuviikkoisen pikakohtaamisen jälkeen rehtori onkin sitten ilmestynyt kahdesti näköpiiriini. Eilen tämä otti ja istui koko ruokkikseni ajan juttelemassa ohjaajalauman kanssa opehuoneella ja eipä aikaakaan kun tämä porhalsi meidän luokkaamme käymään viimeisten tuntien alettua. Kuten sanoin, minä pidän reksistä vaikka kaikki ei tästä kai pidäkään.

Vaan jaa, nythän tämä menee ihan turhanpäiväiseksi lätinäksi. Kellokin on jo, jipijipi, karvan yli viiden eli jaa. Pitäisiköhän tässä miettiä onko tässä torpassa kotihommia joita voi tehdä tähän aikaan. Ts äänettömiä hommia. Taidanpa lähteä vessanpesupuuhiin ja josko tuuppaisi pyykkikoneenkin päälle. Se on moro ja viettäkää kivakivaperjantai!

 

Mitä, onks se torstai!

Ihan hilkulla on nyt työpäivien loppuminen, viimeisiä viedään! Tai oikeastaan viimeistä ihan todellista työpäivää, huomista juhlapäivää kun en osaa kunnolla työpäiväksi mieltää. Eilinen työpäivä meni vauhdikkaasti. Ohjattava oli varsin mainiolla päällä, jes, ja töitäkin tuli paiskittua luokassa. Alkaakohan joulustressi lapsella helpottaa?

Lapsen kanssa liikuimme sen verran ylimääräistäkin työpäivän mittaan, että piipahdimme pariinkin kertaan kellaritiloissa jossa ohjaajien ”työtila” sijaitsee. Nythän työtilasta on nipistetty liki kaikki pois ja tilalle on touhuttu aluetta johon levottoman lapsen voi viedä rauhoittumaan tai vaihtoehtoisesti palkita hyvin toimineen ongelmalapsen esim piirtely- tai pelailurauhalla.

Toki siellä tilassa on edelleen ohjaajien laminointikapineet, leikkurit jne mutta ne on pienessä varastotilassa jossa mahtuu toki laminoimaan ja leikkaamaan mutta muuta siellä ei sitten mahdukaan tekemään. Lapsi pelasi Yazzia (omilla säännöillään toki) ja piirteli sillä aikaa kun minä lajittelin enkun sanakortteja kappaleittain.

Lapselle tämä kaksin oleilu oli todellinen nautinto. Osasyynsä oli varmasti täydellisellä hiljaisuudella joka kellaritiloissa vallitsi meidän siellä ollessamme. Siinä määrin mainiosti eilinen sujui että ruokavälkän vietin lapsen kanssa ulkona. IPssäkään ei tapahtunut sen kummempia, sitä normaalia oleilua ja touhua ja siinäpä se.

Eilen selvisi sitten sekin, miten luokkamme ohjaajien ensi kevät sujuu. Minä jään tosiaan IPhen oman luokan lisäksi ja vanhin ohjaaja, joka on istuskellut IPssä meidän seuranamme, siirtyy muihin toimiin iltapäivätuntien osalta. Ihan hyvä muutos, alunperinhän tämä ohjaaja on ollut IPssä nimenomaan minun ohjattavani takia.

Kotiuduttuani ruokin tenavat uunissa muhineella kinkkukiusauksella jonka jälkeen ryhdyin lahjojen paketointiin. Vaikka juuri mitään ei ole hankittu niin hitto että niissä oli pakattavaa! Paperikin loppui kesken kahdesti, ekalla kerralla nakitin prinsessan noutamaan uuden rullan kaupalta, toisella kerralla saman tehtävän sai hoitaakseen junnu.

Kun paperi loppui kesken kolmannen kerran otin ja luovutin pelin ihan suosilla. No, eipä niitä montaa jäänyt paketoimatta ja kaikki omien tenavien lahjat sai sentään paperit päälleen joten voitollahan tässä ollaan ihan selvästi. Pakettisavotan jälkeen olinkin ihan kertakaikkisen puolikuollut.

Sänkyyn hiippailin jo ysiltä enkä todellakaan nähnyt Criminal Mindsia loppuun asti. Tästäkin huolimatta aloitin kellontuijottelun tänä aamuna jo puoli neljältä. Voi pska! Väkisin sitkittelin sängyssä likemmäs viiteen, siinä välissä spede ehti jo mönkiä meidän väliimme ja itse ehdin tuskastua kerran jos eräänkin siihen ettei uni vain ottanut palatakseen joten kömminpä sitten suosilla pystyyn ennen viittä.

Spedehän on köhinyt, röhinyt ja niiskuttanut koko tämän viikon ja jokin karman laki kai tässäkin nyt sitten päti, sillä poikanen kömpi pystyyn liki samantien isänsä perässä viiden aikaan. Silmät luirulla, räkä poskella ja jokseenkin lämpimän oloisena. Ukko otti ja mittasi lämmön ja tadaa, liki 38 lukemia kolkuteltiin samantien. Voi kun kiva.

Sikäli tämän on pakko olla karman laki että ukonhan piti mennä aamuvuoroon ja minä olen puolestani sopinut nappaavani työkaverin kyytiin työmatkan varrelta. Jos ukko olisi ehtinyt lähteä olisi hommassa ollut aikamoinen sumpliminen eikä tilanne työmaan osaltakaan olisi ollut kovin mukava, oma ope kun jäi jo eilisen päätteeksi lomille ja me hoidamme kolmen ohjaajan voimin luokan tänään.

No, nyt jää ukko sitten kotosalle penskan kanssa ja minä pääsen normaalisti työmaalle joten huh. Ei sumplimista. Niin paitsi että neuvolaan pitää soitella, tarhaan pitää soitella ja ukko soitteli työkaverilleen ettei tarvitsekaan napata häntä kyytiin. Toivottavasti tenava tokenee jouluksi ja toivottavasti muut eivät nappaa tautia!

Vaan jaa kuulkaa. Josko ryhtyisin vähitellen kuosittamaan itseäni työmaaiskuun. Tänään vielä töitä töitä, huomenna juhlitaan, siivotaan ja ruokaillaan ja se on siinä sit se! Oikein mukavaa torstaita kaikille ja se on moro!

Mitä helkettiä täällä tapahtuu

Siis oikeasti! Kuka herää 04:22? Kysyn vaan? Eikä saa uudelleen unen päästä kiinni, ei niin millään? Jotenkin nyt tuntuu, että tällä viikolla yöt on menneet ihan plörinäksi, kello on kyllä sitkeästi soimassa 05:20 mutta akka kekkuloi pystyssä aamu toisena jälkeen ihan päättömiin aikoihin. Voi tsiiskeik!

Okei, pienimuotoinen huomautus tähän kohtaan; jos havahtuu hereille siihen että on lievä pissahätä ja kääntyy mahalleen saadakseen uudelleen unen päästä kiinni niin okei, siinä kohtaa väliin mönkineen speden jalan asettuminen ristiselän päälle saattaa ehkä pakottaa ihmisen nousemaan sieltä sängystä. Siis ihan huomiona tämä.

No, oli miten oli, herätty on. Kuten huomannette. On näissä päättömissä kellonajoissa toki puolensakin. Eilen pesin koneellisen pyykkiä ennen työmaalle siirtymistä, tänä aamuna taidan tuunailla kinkkukiusauksen paistoa odottamaan. Huomiselle aamulle toivon edes himppasen pidempiä unia, siis oikeasti. Ei minua huvita kekkuloida hereillä kolmea tuntia ennen kuin siirryn sinne työmaalle, kyllä se pari tuntia riittää vallan mainiosti.

Eilinen työpäivä sujui vallan mainiosti. Ohjattava nyt ei tuntenut mitään kummoista paloa tehtäviä kohtaan mutta teki kuin tekikin kokolailla vaaditut hommat ja koulupäivän kruunasi ruokailun jälkeen vietetyt pikkujoulut. Pienimuotoista takapakkiakin päivään mahtui mutta enpä sanoisi sitä mitenkään erikoisen mahdottomaksi takapakiksi.

Ohjattava näet riiteli toisen lapsen kanssa IPssä ja riita päättyi siihen, että ohjattavalta paloi käämit ja tämä otti ja huitaisi toista lasta rakennuspalikoista kokoamallaan kepukalla poskeen. Koska moista ei ole tosiaan sattunut kuin kerran sen jälkeen kun työn vastaanotin niin en osaa oikein pitää tilannetta erikoisen huolestuttavana.

En etenkään kun ohjattava teki jotain ylivoimaisen hankalaa tapahtuman jälkeen; istui, itki ja junttasi vastaan kun vaadin tätä pyytämään anteeksi huitaisun kohteelta ja kas, ison itkun jälkeen tämä tosiaan otti ja pyysi anteeksi. Siinä välissä lapsi yritti, tottakai, potkaista ja lyödä minuakin kun pidin tätä ranteista kiinni mutta jotenkin siinä yrityksessä ei ollut pontta.

Oikeastaan se yritys kuivui kokoon hyvin nopeasti ja ilman kummoisia osumia, kerran taisi kantapää hipoa polveani ja nyrkki viuhahtaa minua kohti ilman osumaa. Loppupäivä sujuikin sitten varsin mallikkaasti, riitapari päätyi leikkimään kaksin ja se jos joku kuuluu ehdottomasti myös saavutuksiin.

Työmaalta säntäilin suoraan omille asioilleni. Ex-teini oli kiitänyt sovitusti hakemassa speden tarhalta ja leipoi pipareita pienempien kanssa joten sain ihan rauhassa shoppailla. Nyt alkaa keittiö olla jouluiskussa kun sain viimeinkin vahakankaan pöytään. Samalla keikalla ostin itselleni talvikengät, jes! Enpä olekaan moisia itselleni ostanut no… jaa. Aika reippaasti ennen speden syntymää se taisi olla.

Samalla tuli hankittua vielä muutama viimeinen lahjuskin ja pyörähdinpä reissun päätteeksi vielä alkossakin noutamassa omalle opelle joululämmikettä. Kotona odottikin ihana piparin tuoksu ja keittiökin oli siivoiltu ahertajien jäljiltä. Ex-teinin lähdettyä kotiinsa kurvailin vielä imurilla pitkin alakertaa jonka jälkeen nostin jalat suosilla ylös. Hieman alkoi olla uuvahtanut olo.

Ne talvikengät, muuten. Prinsessa tahtoisi ne nyt sitten itselleen sillä satuin ostamaan villasukkien takia yhtä kokoa normaalia isommat kengät itselleni joten nehän sopii prinsessankin jalkaan. Just. Näinköhän tässä käy niin että menetän talvikenkäni ennen kuin olen ehtinyt niitä edes käyttää? No, kerranko sitä.

Tänään pääsenkin jälleen lähtemään työmaalle ilman sen suurempia hässäköintejä. Spedellä kun on toinen puheterapiakäynti johon ukko tämän kiikuttaa aamupäivästä. Ei hassumpaa! Eilinen puheterapiakäynti ei vielä antanut oikein mitään ihmeellistä infoa meille vanhemmille, kartoittamista taisi olla lähinnä tuo. Spedeltähän puuttuu mm L-kirjain kokonaan valikoimastaan ja näin ollen myös muutama äännepari on kateissa.

Työmaalla taas ei ole sen kummempaa ohjelmaa tiedossa eli suht normikaavalla mennään tämä päivä. Jahka joudan kotiin niin todnäk keskitän tarmoni lähinnä vain pintapuoliseen paikkojen ruokkoamiseen, sen kummempia tuskin jaksan. Eikä ole oikeastaan tarpeenkaan, joulukuviot kun on aika hyvällä mallilla sillä leivonnoista enää limput on hoitelematta. Jes!

Vaan jaa. Pitäisiköhän tässä alkaa kuosittamaan kutrejaan kuntoon? Sen perään voisi vaikka tyhjentää pyykkitelineen eilen pestyistä vaatteista ja ehkäpä tuolta saisi koneellisen pyykkiäkin irtoamaan jos oikein yrittäisi. Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko!

Vauhtia, vauhtia ja vielä vähän lisää vauhtia

Eilinen työpäivä meni viuh vaan! Ohjattava oli kaikkea muuta kuin tehtävähalukas mutta se viimeviikkoinen sekapäinen riekkuminen oli nyt sentään ohitettu. Huh. No, josko tänään löytyisi edes himppanen innokkuutta tehtäviin, luvassa kun on sentään pikkujoulut kummiluokan kanssa viimeisille tunneille joten ehkäpä, ehkäpä.

Työmaalla muutoksen tuulet alkavat nousta vähinerin. Ohjaajien lukkareita ollaan muokkailemassa, minun lukkariini tosin ei muutoksia ole kaiketi tulossa, mutta aika monella muulla niitä hiotaan. Ihan hyvä, aika turhauttavalta kun touhu on ajoittain tuntunut. Ei kaksitoista lasta + ohjattavani tarvitse kolmea aikuista istumaan viereensä IPhen.

Todnäk näiden muutosten tuulten myötä saan jopa himppasen rauhallisemman menon omaan tekemiseeni, luulenpa näet ettei minua tulla kovin herkästi jatkossa tuuppimaan muihin töihin vaikka ohjattava ei olisikaan paikalla. Sehän kun on ollut luokan vanhimman ohjaajan tapa, tarjota meitä muita muihin töihin heti jos mahdollista.

Johtuen ohjattavan pidemmästä IP-päivästä tein minäkin muutaman minuutin ylimääräistä. Niitä ylimääräisiä minuutteja on kaiketi tulossa lisää torstaina ja ihan hyvä niin, sain näet luvan jättää ne yliminuutit ensivuodelle jollekin perjantaille. Oikeastihan ne pitäisi käytellä pois tämän vuoden loppuun mennessä mutta siis daa, missähän välissä?

Ex-teini haki onneksi speden tarhasta joten sain koikkelehtia suoraan kotiin. Kotona totesin, ettei jääkaapissa ole mitään pikaisesti syötävää saati tehtävää joten loikkasin uudelleen autoon ja pyörähdin kaupalla. Samalla ostin piparkakkutaikinaa sillä ex-teini oli kovinkin innostunut ajatuksestani ja lupasi enemmän kuin mielellään hoitaa piparkakkujen leipomisen tänään.

Tätä jos jotain voisi sanoa win-win-tilanteeksi; ex-teini hakee speden puoli kolmen kanttiin ja ryhtyy leipomispuuhiin pienempien kanssa. Minä suuntaan suoraan työmaalta apteekkiin, tokmannille ja alkoon. Kyllä, alkoon. Siinä eilisen työpäivän aikana kun totesimme senkin, että taidamme lahjoa luokkamme opea jollain hyvällä viinipullolla ja suklaarasialla. Opehan on huomenna viimeisen päivän töissä, tämä ottaa ”varaslähdön” joululomaan ja suuntaa kohti lämpimiä seutuja.

Johan tämä aamu on yhtä win-win-tilannetta; spedellä on ensimmäinen puheterapiakäynti joten ukko kiikuttaa tämän tarhaan vasta tuon jälkeen. Minä saan siis kerrankin lähteä ihan kaikessa rauhassa liikkeelle ilman sen kummempia vaateriekkumisia. Huomisessakaan aamussa ei ole moitteensijaa; sama kuvio luvassa tuolloinkin.

Kauppareissun jälkeen istahdin kotvaksi itsekin syömään, sen jälkeen perehdyinkin postin minulle kiikuttamaan pakettiin. Voi kuulkaa, eilen oli elämäni eka kerta IKINÄ kun vaihdoin ihan itse omin pikkukätösin kovalevyn läppäriin. Totta tosiaan, tuo jos joku oli helppo homma. Valitettavasti läppärille se ei tuntunut riittävän eli jotain merkillistä koneessa on edelleen.

Kun viimein sain torpan hiljenemään totesin että nyt jos koska on oikea aika itsekin loikkia sänkyyn. Ja mikä yö se kuulkaa olikaan! Puoli kahden aikaan heräsin järjettömään pissahätään. Vessassa käytyäni en tahtonut saada uudelleen unta ja kun viimein sain havahduin himpan myöhemmin siihen, että spede kiipesi ylitseni meidän väliimme. Sen jälkeen uni ei tahtonut taaskaan tulla mutta siihen osasyy taisi olla spedessä joka potki peittoa tasaisin väliajoin pois.

Hieman ennen viittä havahduin kunnolla hereille sillä lapsi päätti leikkiä pyssymiestä ja tökki minua sormella korvaan pitäen omituista ääntä samalla. Hieman viiden jälkeen luovutin ihan suosilla. Rajansa kaikella. Saapa nähdä iskeekö väsymys jossain kohtaa päivää tänään, toivottavasti ei.

Niin se shoppailureissu. Hoksasinpa juuri, että minulla on muutakin ostettavaa kuin vahakangas, vinkkupullo ja junnun lääkkeet. Ehkäpä koetan samalla katsoa prinsessalle jotain joulujuhlaan passelia vaatekertaa ja ehkäpä otan ja katson itsellenikin. Huuhteluainettakin olisi syytä ostaa, niin ja prinsessalle uudet talvikengät sillä ne naurettavan hintaiset töpöttimet on totaaliräjähtäneessä kunnossa.

Myös poikanen 16v esitteli eilen kenkiään, siis oikeasti, nosteleeko tuo jalkojaan kävellessä? Vai miten ihmeessä on mahdollista että tämän kengät kuluu kantapäistä puhki parissa kuukaudessa? Siis OIKEASTI! Järkyttävää! Pitäisikö tuolle ostaa metallivahvisteiset kengät?

Vaan jaa kuulkaa. Luulenpa, että siirryn vähitellen kuosittamaan itseäni työmaaiskuun. Sen perään voisikin tutkailla spedelle vaatteet valmiiksi ja ehkäpä tässä olisi aikaa tuumailla iltapäivän ruokaosastoakin. Suunnitelmani kinkkukiusauksen osalta kun meni mönkään, kinkkua kyllä on mutta hei, pakastimessa ei ollutkaan perunasipulisekoitusta pussin pussia. Höh.

Viettäkää kivakivatiistai, minä pyrkinen samaan ja se on moro!

Oikeuteen vaan!

Sinne suuntaa poikanen 16v tänään. No, kyseessä on tutustumiskäynti yhden vapaavalintaisen aineen tiimoilta ja poikanen on käyttänyt tätä oikeuteen suuntaamistaan kohauttajana pienempien sisarusten aikana jo kerran jos toisenkin. Ilmeisesti se oikea syykin jäi aluksi kertomatta, siinä määrin järkyttynyt prinsessa oli kun tuli kysymään mitä ihmettä isoveli on ollenkaan tehnyt kun joutuu oikeuteen…

Lauantai oli kuulkaa maanmainio päivä! Oikeastaan kaikki lahjat on hankittu, jotain pientä nyt olen aikeissa vielä katsoa ex-teinille mutta siinäpä se. Lähdimme liikkeelle jo ennen aamukasia ja sehän kannatti, ei ollut minkäänlaisia ruuhkia sen enempää Prismassa kuin kauppakeskuksellakaan. Yhdentoista kanttiin totesimme olevamme valmiita ja siirryimme poikaselle 18v kahville.

Poikanen ja tämän tyttis nakottiin samalla keikalla tyttiksen vanhemmille ja kotiin suoriuduimme yhden aikaan. Minä ryhdyin reippain mielin ja ottein leipomaan marenkeja heti kotiuduttuamme ja illalla totesin olevani perin tyytyväinen parin päivän aikaisiin suorituksiin. Enää limput ja piparkakut on leipomatta, muilta osin homma on valmis. Jes!

Piparien leipomisen ajattelin langettaa ex-teinille, josko tämä tahtoisi tänään, huomenna tai ylihuomenna touhuta moisen toimen parissa lasten kanssa näiden palattua koulusta. Nähtäväksi jää, tänään ex-teini on tulossa iltapäivästä poikkeamaan kotosalla, laitteli illalla viestiä että hakisi samalla kertaa speden tarhasta.

Eilisen vietin tiukasti television ääressä. Otin TODELLA rennosti, en edes sukkapuikkoja heilutellut vaan keskitin tarmoni lähinnä kahviin ja ohjelmiin joita katselin ElisaViihteen vuokraamon kautta. Tie Pohjoiseen on nyt nähty ja olipa se tosiaan mainio elokuva! Leffan jälkeen tuijotin erinäisen määrän Gilmoren tyttöjen vanhoja jaksoja ja olinpa siinä aikeissa katsoa Hohdonkin mutta päätin jättää sen joululoman puuhiksi.

Tänään pääseekin sitten taas töihin, viimeisiä viedään ennen lomaa. Neljä ihan oikeaa työpäivää, joulujuhlapäivää en laske kunnon työpäiväksi sillä tuolloinhan me siivoamme joulujuhlan jäljet ja siirrymme sen jälkeen porukalla syömään ja siitä lomille. Ihanaa! Tänään selvinnee jo keväänkin kuvioista paljon, saapa nähdä onko luvassa kurttuotsaista työkaverin naamaa katseltavaksi.

Tämä vanhin työkaveri kun ei totta tosiaankaan tekisi mitään mitä ei katso kuuluvaksi omaan työnkuvaansa ja omaksi työnkuvakseenhan tämä katsoo tarkalleen meidän luokassamme ohjaamisen ja päivän päätteeksi IPssä istumisen. Omituinen tyyppi. Ei valmisteluja, ei tarpeen vaatiessa toisissa luokissa ohjaamista, ei mitään. En vain voi käsittää, en vain voi.

Todnäk syyttävä sormi saattaa kohdistua minuun mikäli ne työkuviomuutokset tulee esiin jo tänään. Minähän olen siellä IPssä joka päivä kolmeen ja jatkossa tulen kaiketi olemaan puoli neljään ja tokihan se on silloin minun viemäni työnkuva tältä jos tämä sen niin tahtoo ajatella. Ja todnäk tahtoo, mutta valitettava tosiasiahan on se, että hän on alunperin ollut siellä IPssä minun ohjattavani takia.

Nythän omalla ohjattavallani on oma ohjaaja joten tarvetta tältä osin ei ole enää olemassa. No, tämä selvinnee joko tänään tai viimeistään huomenna, luulen mä. Vaan jaa kuulkaa, luulenpa että ryhdyn tuunaamaan itseäni työmaakuosiin. Hiukset harottaa jälleen kerran joka ilmansuuntaan ja se ei ole kiva se. Se on siis moro ja viettäkää kivakivamaanantai, minä pyrkinen samaan!

On se kettu, on se!

Siis oikeasti! Tämä minun ihana pieni miekkoseni spede, se se kuulkaa on kettujen kettu. Se on näet tottunut siihen, että saa vapaapäivinään pelata iskän läppärillä herättyään sillä toki se on ihan kiva nukkua edes joskus itsekin pitkään. Yleensähän pyrin vaikka väkisin venyttämään nukkumatin luokse lompsimistani ainakin puolilleöin viikonloppuisin, eilen en sitä viitsinyt venyttää sillä tänään olemme lähdössä joululahjaostoksille jo kahdeksalta.

Mutta niin, siis vapaapäivinä lapsi on saanut hiipata iskän koneelle aamuisin pelaamaan, muutenhan sille koneelle ei ole asiaa. Äiti on saanut nukkua ihan rauhassa sinne seiskaan-kasiin asti ja lapsi on ollut tyytyväinen aamupalapöytäilijä sen jälkeen. Toki olen kuvitellut että ukko käy aamutuimaan sen koneen laittamassa lapselle päälle, onhan siinä sentään salasana ja kaikki. Lievästi olen tosin mielessäni aika-ajoin ihmetellyt miten parivaljakko osaakin liikkua niin hiljaa etten ole havahtunut edes ukon sänkyyn palaamiseen.

No nythän tämä selvisi kun heräsinkin jo heti viiden jäljestä! Tuossahan tuo pikkumies istua könötti jo valmiiksi iskän läppärillä. Jossa pyöri Mario-peli. Ehei kuulkaa, ei ole iskä käynyt laittelemassa, ei ole taatusti edes kuullut kun pikkumies on lähtenyt sängystään. Enhän sitä kuullut minäkään, ja minä sentään heräilin ekan kerran 04:45 jolloin pikkumieskin vielä nukkui autuaasti. No, 05:20 tämä tosiaan istui jo koneen ääressä.

Ihan itse tuo on salasanan nakutellut. Iskä kun on joskus kirjoittanut sen lapselle malliksi paperille niin onpa tuo sitten opetellut sen ulkoa. Justaansa joo! Ja onpa tuo sitten opetellut senkin kuinka liikutaan hiippailemalla niin ettei kukaan herää tämän liikkeisiin. Ja senkin miten läppärin ääni säädetään niin pienelle ettei se kuulu makkariin, yleensä kun läppärissä on ääni aika reippaasti kovemmalla. On se kettu!

Kettumaisesta tenavasta loikkaan kotvaksi eiliseen. Työpäivä sujui sutjakkaasti ja tadaa, muutoksen tuuletkin alkaa puhaltaa työmaan suunnassa. Tästä taukojutusta nousi paljon isompi kohu kuin olisin arvannutkaan, ehkä parasta kaikessa on kuitenkin se että jopa esimies on huomannut nyt miten taukosysteemi toimii tai ei toimi, ihan riippuen siitä kuka ohjaajista on kyseessä.

Muutoksen tuuliin taas liittyy vahvasti IP-kerho eli nyt alkaa näyttää siltä että keväällä minun työnkuvani on tarkalleen ottaen ohjattava ja IP. Samalla omat taukoni tulee huomattavasti selkeämmiksi eikä minun tarvitse enää kokea saaneeni armopaloja toiselta ohjaajalta saadessani pitää ruokkiksen ilman ohjattavaa. Jes!

Olipa työlukkariini ilmestynyt eilen lappukin jossa lukee ”kissankokoisin” kirjaimin ”AAMUTAUKO MONELTAKO???”. No, aamutaukoahan en pidä enkä aio edes sovittaa lukkariin, mutta tiedänpä sanoa että yhdistän sen ruokkikseeni. Tämä taas tiputtaa täysin pohjan mutinalta ruokkikseni osalta eli tadaa, vähänkö hienoa!

Mitä taas tulee ohjattavaani niin plaah. Kun ei homma nyt toimi niin se ei toimi. Onneksi ensiviikolla on vain neljä ihan oikeaa vääntöpäivää, perjantainahan on sitten jo joulujuhla heti aamusta. Vaikeaahan tämä tällä hetkellä on, en kiellä, mutta se vaikeus on ennenkaikkea lapsella itsellään.

Se vaikeus taas, se on sitä pahaaoloa jota lapsi kokee. Se pahaolo taas saa tämän käyttäytymään kuin pahimman luokan uhmaikäisen pikkulapsen. Ja aina kun se pahin pahanolon puuska menee ohi onkin käsissäni syliä, sanoja ja silityksiä kaipaava pikkuihminen joka tietää itsekin olleensa aivan mahdoton. Ei ole helppoa ei.

Kotiuduttuani ryhdyinkin samantien toimeen. Kunpa voisinkin kuvailla mahdottoman montaa erilaista toimea mitä siinä iltasella touhusin mutta enpä voi. Minä näet leivoin ja leivoin ja leivoin. Neljästä kahdeksaan en tehnyt juuri muuta kuin leivoin. No, tuloksena syntyi 399 kaneliässää, tosin niitä olisi ollut 400 jos spede ei olisi napannut yhtä paistamattomana pelliltä. Ilmanko olin aivan puhkipoikkikatki urakan suoritettuani ja kaaduin sänkyyn jo iltaysiltä.

Tänään on tosiaan ohjelmassa erinäinen määrä marketteja sillä joululahjaostokset rysäytetään nyt kerralla pois kuvioista. Jos aikaa jää niin todnäk pyöräytän marenkitaikinan vielä iltapäivästä ja lykkään ne illaksi uuniin. Sen jälkeen jouluvalmisteluista ei olekaan tähteenä siivoilun lisäksi kuin tarkalleen piparkakkujen leivonta. Niin ja limppujen. Jotka aion touhuta ensi lauantaina omien tenavien joulujuhlan jälkeen.

Lihakastikkeen, salaattien jne tekemistä en edes lue jouluvalmisteluiksi, ruokaa kun on kuitenkin laiteltava ja siinä sivussahan nuo tulevat. Toivottavasti muistan tänään ostaa vahakankaan keittiön pöytään, se kun unohtui pari viikkoa sitten vaikka moisia hypistelinkin jo marketissa. Vaan jaa kuulkaa, taidanpa ottaa vielä kupposen kahvia ennen kuin ryhdyn tyhjentämään tiskikonetta.

Se on siis moro ja viettäkää kivakivalauantai!

Joopa joo…

Se olisi sitten perjantai. Jopa meni viikko nopeaan, etten sanoisi. Tänään on oman ohjattavan kanssa luvassa suht lyhyt päivä, lapsi kun lähtee kotiin heti koulupäivän päätyttyä. Toki siellä IPssä silti vietän aikaani aina sinne iltapäiväkolmeen asti mutta se nyt on sitten leppoisaa menoa kun ei tarvitse olla ihan sentään silmät selässä.’

Eilinen koulupäivä oli kyllä menestys lapselta. Siis todella! Sitä menestystä juhlistettiin lähtemällä kaikkien muiden kanssa välitunnille ruoan jälkeen ja samaa herkkua on luvassa aina kun lapsi vain osaa käyttäytyä ne päivän ensimmäiset tunnit. Jotain käytöksestä kertonee se, että koko tämän viikon on ollut tarkoitus mennä sinne välkälle mutta aina se on kariutunut. Säännöt kyseisen edun tavoittamiseksi ei onneksi ole kummoiset.

Oikeastaan välkälle pääsee kunhan ei häiriköi muiden hommia luokassa eikä paisko omia tavaroitaan. Ihan helppo nakki siis jos tarkkoja ollaan mutta kieltämättä tämän joulukuun aikana yksikään aamupäivä eilistä lukuunottamatta ei ole toiminut edes tämän kaavan mukaan. No, minkä sille voi että lasta ahdistaa, ehkäpä se ahdistus siitä hälvenee joulun mentyä ohi, toivottavasti ainakin.

Mielenkiintoisen havainnon tein muuten eilen. Eilen lapsi itki toisen kerran tällä viikolla, aiempi itkukertahan oli kerhossa ja silkasta pettymyksestä ja kiukusta, eilen lapsi itki koska rikkalapion varsi osui niskaan. Eipä tuo kuin hipaissut mutta olisiko taustalla soineella haikealla joululaululla ollut osuutensa asiaan, lapsi itki ihan tosissaan ja ennemminkin surullista itkua kuin kivusta johtuvaa.

Alkaisiko ne patoutuneet pahanolon tunteet aueta? En tiedä. Kerran alkusyksystä lapsi oli kuulemma itkenyt koulussa ja se itku oli johtunut simppelisti siitä, että tämä oli tippunut kellarikoulun tuolista suoraan päälleen. Eilen lapsi painautui tiukasti syliin pieneksi ja yritti olla näyttämättä muille itkuaan. Silmien kuivaaminenkin tapahtui salassa muilta ja oikeastaan lapsi painui kasaan itkun jälkeen. Voi onnetonta, en voi muuta sanoa.

Kotona odottikin sitten ihan eri kuviot. Oli riiteleviä sisaruksia, riekkuvaa spedeä ja hetken hiljaisuutta rukoilevaa äitiä. Siis kyllä. Mikä ihme siinä on, että tämä sakki saa niin julmetun melun aikaan heti ruokailtuaan. Ymmärtäisin vielä jotenkin jos kaikki olisi pieniä mutta kun siis daa, spede ja prinsessa kimpassa tuottavat kovimman metakan. Kieltämättä ihan himppasen kiristi hermoa, jos näin voi sanoa.

Esikko oli ystävällismielisesti noutanut speden tarhasta ja istui höpöttelemässä omia juttujaan varmaan likemmäs pari tuntia, työkuviot ei ota oikein edetäkseen mutta harvallapa nuorella ne niin tuntuu tekevän. Poikaystävän kanssa sentään sujuu kaiketi mukavasti joten eikö sekin ole jo puoli voittoa.

Siinä samalla sovimme että esikko piipahtaa tänäänkin kotosalla, liekö syynä se että kerroin tälle tänään olevan kaneliässäillan. Pitää muuten muistaa mitata margariini valmiiksi kulhoon jääkaappiin, ukko lupasi nostaa sen huoneenlämpöön pehmiämään ennen töihinlähtöään. Luulenpa, että leipojia on luvassa runsain määrin vai kuvittelenko vaan…

Huomenna on sitten tarkoitus lähteä viimeinkin sinne joululahjaostoksille heti aamusta, eksä sai vihdoin ja viimein sanottua että poikaselle 16v suunniteltu lahja käy kuin käykin hänelle. Poikanen 16v jää lapsenlikaksi kotiin päiväksi joten hyvinhän tuo sitten luontuu tuokin.

Lievästi myöhässähän tässä taas kerran ollaan, jos hankintoja olisi tehty pari viikkoa sitten olisi säästetty sekä rahaa että vaivaa. Prinsessan lahja aiheuttaa sen, että ukko lähtee jo tänä aamuna pyörähtämään yhdessä liikkeessä joka on näillä näkymin kokolailla ainoa jossa kyseisiä kapineita on oikeanvärisinä jäljellä kolme (!) kappaletta. Tai siis oli eilen illalla, toivottavasti niistä edes yksi on edelleen hyllyssä.

Mitä taas poikasen 16v lahjaan tulee; pari viikkoa sitten sellaisen olisi saanut kolmisenkymppiä halvempaan hintaan. Tosin en tiedä onko tekniset ominaisuudet sitten se ero joka hinnan nostaa vai vain joulu, voihan se olla että kolmekymppiä halvemmat versiot olikin ns ”vanhaa” mallia.

No, yhtä kaikki. Kunhan huominen rypistys on hoidettu niin se on siinä. Jes! Sen jälkeen sopii joulun vaikka tulla, tai ainakin melkein, piparit kun jää ensiviikolle näillä näkymin. Tänä jouluna ei taida olla luvassa marenkeja, totesin näet että niiden uunissapitoaika on sen verran reipas että viikolla niitä ei ehdi millään ilveellä tehdä ja viikonloppuna taas tuskin ehdin. Höh.

Vaan jaa. Ehkäpä lähden vähitellen kuosittamaan kutrejani parempaan malliin, ei sitä ehkä ihan tällä kampauksella viitsi työmaallekaan rientää. Se on siis moro ja oikein mukavaa perjantaita kaikille!

Jahas sitten niin

Tämäkin viikko alkaa lähennellä loppuaan. Tänään ohjattava on ns pitkähkön päivän, huomenna tämä ei tule lainkaan IPhen ja se on ihan hyvä se. Toki minä siellä IPssä silti käkkylöin aina sinne kolmeen huomennakin mutta silti, rauhallisempaa menoahan se on kun ei silmänallapidettäviä ole kuin yksi. Olikohan tuo edes yhdyssana…

Eilinen työpäivä meni sitten loppujen lopuksi varsin normaalilla kaavalla, ilmeisesti se luokan vanhin ohjaaja oli ehtinyt tuumia asioita omassa mielessään sillä hän totesi heti aamusta että voisi sittenkin ihan hyvin viedä lapsen syömään. Ihan hyvä toisaalta, tosin oma ruokkikseni lyheni viitisen minuuttia normaaliin verraten johtuen aiemmista tunneista mutta samapa tuo.

Ohjattava oli heti aamusta sillä tuulella että ongelmien tiesi olevan ihan ovella odottamassa. Ja olihan ne, ekalla tunnilla ei suostuttu mihinkään luokassa. Ei mihinkään. Tai jaa, kyllä tämä opelle sentään suostui muutaman tavun tekemään mutta kun lukukiinnostus on luokkaa nolla niin ongelmahan on siinä ettei lapsi muista kuin muutaman tähän asti opetelluista kirjaimista.

Niiden muutaman tavun jälkeen lapsi olikin jo sitä mieltä, että päivän työt on tehty, hän keskittyy nyt piirtämiseen, kolisteluun ja ehkäpä tekee muutaman kierroksen pitkin luokkaa häiriten muiden työskentelyä. Jo ekalla välkällä olin siinä määrin varma päivän kulusta että kysyin opelta onko tällä tietoa neukkarin käyttötahdista aamupäivän osalta. Ope lupasi selvittää asian ja niinhän siinä kävi, että toinenkin tunti alkoi silkassa show-meiningissä eikä aikaakaan kun minä siirryin ohjattavan kanssa ”kellarikouluun” eli sinne neukkariin.

Se olikin muuten hyvä siirto, aikansa lapsi siellä päkitti ja jäkätti kunnes päätti yhtäkkiä luovuttaa pelin ja ottaa viivottimen kauniiseen käteensä. Matikan hommat tuli tehtyä suht reippaasti ja kas, me siirryimme takaisin luokkaan samaan aikaan kun muut siirtyi välkälle. Ilmeisesti siirto kaikkineen oli varsin fiksu veto sillä lapsi otti ja toimi loppupäivän luokassa kokolailla kuten kuuluisikin. Kässyhomma valmistui hienosti ja kas, viimeisellä tunnillakaan ei nähty raivareita saati kirkumiskohtauksia kun totesin lapselle että no niin, nyt siirrytään sitten lopputunniksi käytävään tekemään äikän ekan tunnin työt pois.

Työpäivä sujui siis varsin vauhdikkaissa ja loppujen lopuksi hyvissä merkeissä joten ilmanko kurvailin kotiin jokseenkin tyytyväisenä. Kotona minua odotti vielä lisäbonus eli ukko oli työpäivänsä päälle pyörähtänyt kaupoilla hakemassa sapuskaa joukoille. Hyvä niin, sillä minulla löi oikeasti tyhjää siinä kotiin ajellessa ja miettiessä mitä nälkäiselle lapsilaumalle tarjoilisi.

Loppupäivä menikin sitten varsin normaalilla tyylillä, himppanen sitä ja tätä touhua, ihmettelyä sen ja tän suhteen ja lopuksi kutimet ja nojatuoli kahvikupposella ryyditettynä. En ole muuten ollenkaan laskenut montako paria sukkia on tänä syksynä syntynyt mutta väittäisin niitä syntyneen vähemmän kuin aiempina syksyinä ja silti niitä on kaiketi sen verran monet että saan muutamat lahjapaketteihin.

Josta taas tuli mieleen että näillä näkymin olemme lähdössä joululahjaostoksille lauantaina joka taas edellyttää sitä, että minun pitänee tuumia kuka hoitaa lapsia lauantaina. Ukko heitti ilmaan ajatuksen siitä, että 16vhän voisi olla näiden kanssa mutta kas, muistinpa juuri että tämähän on kaiketi menossa perjantaina yökylään kaverilleen ihan toiselle puolelle kylää enkä todellakaan usko tämän koikkelehtivan sieltä kotiin ennen iltapäivää. Hmmm…

Tänään on luvassa kaiketi yhtä hektinen päivä kuin eilenkin, lisäksi aion tuupata illansuussa vihdoin ja viimein sen kaneliässätaikinan tulolleen ja kenties pyöräytelläkin muutaman ässän joten eiköhän kotoilu ole siinä. Piparkakkutaikinaa kaivataan edelleen mutta saa vielä toistaiseksi olla ja odotella kaupan pakastealtaassa.

Ja nyt luulen, että siirryn pienimmän vaatteiden ja aamupalan ääreen. Tämä kun, tottakai, heräsi samaan aikaan kuin minä ja on siitä asti makoillut vällyjen alla olkkarissa laulellen aika-ajoin tarhassa oppimiaan lauluja. Koskahan tuo nukkuu kun iltanukahtamiset on venyneet törkeän myöhäisiksi ja aamuisin tämä on kuitenkin aamuvirkku? Tarhassako?

Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai, minä pyrkinen samaan!

Voe voe voe…

Ihan johtuen siitä, ettei kotosalla tosiaan ollut valmiina mitään sapuskaa eilen kun kotiuduin jäi piparkakkutaikinat hakematta ja ässätaikinakin veivaamatta. Piparkakkutaikinan hakemattomuuden osasyy oli toki keli, ei todellakaan huvittanut lähteä uudemman kerran liikenteeseen kotiin suoriuduttuani, siihen malliin lunta tulla tuiskutti ajellessa.  Uusi yritys tänään kenties?

Mitäpä sanoa eilisestä työpäivästä. Ohjattavat joulukriisi jatkuu suht voimakkaana, etten sanoisi. Merkit moisesta oli nähtävissä jo aamusta kun lapsi ryhtyi riisumaan ulkovaatteitaan. Jos etana on hidas niin ohjattava oli vielä hitaampi. Jo eka tunti kertoi karua kieltään siitä, miten päivä kulkisi. Ja kulkihan se, ekatunnin merkkien mukaisesti.

Riehumista, vaeltelua, kirkumista, luokan lattialle heittäytymisiä, täydellistä ohjeiden noudattamattomuutta. Kolmannelta tunnilta suoritettu luokastapoisto rauhoitti tilannetta neljännelle tunnille sen verran, että tuon ajan lapsi sai jotenkuten oltua aloillaan ja ääneti vaikkakin meni mielenosoituksellisesti luokan nurkkaan istumaan tekemänsä paperilennokin ja kolmen kirjan kanssa. No, parempi niin kuin tämän aikeiden mukaan; paperilennokkia kun EI lennätetä luokassa.

IPssä tilanne räjähti oitis käsiin mutta tadaa ja jee, meni myös nopeasti ohi. Selvästikin se pahin raivarointi on saatu asettumaan sikäli, että tulistumiset menee suht nopeasti ohi näinä huonoinakin päivinä. Tahtoisin ajatella, idealistista kyllä, että eilinen IP-raivari oli kenties jonkinlainen vedenjakaja lapsen olossa. Tämä näet alkoi itkeä liki heti tulistuttuaan ja sitähän tämä lapsi ei ole koskaan tehnyt.

Onneksi eilen oli ns lyhyt IP-päivä sekä allekirjoittaneella, tällä lapsosella että sillä toisella lapsella joka on nyt venyttänyt vallan minun IP-aikani sinne iltapäiväkolmeen. Kahden jälkeen suuntasin jo vauhdilla päivän toiselle tauolleni (himpan vajaa kymmenen minuuttia) ja siitä enkkukortteja touhuamaan.

Näistä tauoista on tullut jonkinlainen kuuma peruna. Olen todnäk aiemminkin todennut luokassa olevan lisäkseni kaksi ohjaajaa joista vanhempi on kuusituntinen ja tekee myös tämän lukuvuoden mittaista sijaisuutta. Tämän kuusituntisen joustamattomuus on huomattu muun työntekijäporukan keskuudessa jo monesti, samoin kuin tämän taukojen tiheys sillä tämä ohjaajahan istuu tauolla kaikki välitunnit yhtä ulkovalvontaansa lukuunottamatta.

Lievää ihmetystä on myös aiheuttanut huomio siitä, että hän lähtee säännöllisesti kymmenkunta minuuttia ennen työajan päättymistä IPstä kotiin. Minä, joka en ole sen kummemmin taukojen päivittäiseen määrään perehtynyt, en edes tiennyt ettei kuusituntiselle kuulu periaatteessa kuin ruokatauko ja mikäli ruokailun suorittaa verotusarvolla on sekin valvontaruokailu jolloin oppilaan kuuluu olla mukana ruokailussa.

Jo viime viikolla minulle ihmeteltiin ääneen tätä toimintaa muutaman muun ohjaajan toimesta. Minä totesin etten tiedä sen paremmin mitä laki sanoo mutta tiedän toki, että ohjaaja käy vallan ohjattavani kanssa ruokailussa suoden minulle parinkymmenen minuutin tauon ohjattavastani jonka jälkeen minä otan vauhdilla ohjattavan ennen ruokavälkän alkua hoteisiini jotta ohjaaja pääsee itsekin tauolle. Väärin. Ei tälle kuulu enää siinä kohtaa taukoa. Aha.

Minua tämä järjestely ei ole häirinnyt oikeastaan yhtään muuta kuin niinä päivinä kun ohjaaja on asettunut opehuoneen oven taakse ohjattavani kanssa jo paljon ennen sen parinkymmenen minuutin umpeen kulumista pitäen huolen siitä, että takuulla kuulen siinä banaania purressani ohjattavan jo odottavan. Sehän ei saisi toki vaikuttaa minuun mitenkään mutta kyllä siinä aina itselle tulee kellonvilkuilufiilis ja banaaniakin tulee purtua vielä himppanen nopeammin.

Eilen kaatui sitten kuppi jos toinenkin kesken työpäivän. Ohjaaja näet totesi minulle kesken tunnin, että minä tulen kaiketi myös syömään joulupäivällistä jolloin hänen ei tarvitse ottaa ohjattavaa ruokailuun. No ööö enpäs kyllä tulekaan. No kaipa sitten tulen ottamaan ohjattavan jo aiemmin häneltä hoteisiini että hän saa edes kerran ruokailla rauhassa. Öööö siis nipistän siitä kahdestakymmenestä minuutista puolet pois?

No kun hän haluaisi edes jouluruoan syödä ihan kaikessa rauhassa ilman ohjattavan pälinöintiä. Kun hän nyt kuitenkin ruokailee aina tämän kanssa ja hän on kuitenkin ihan hyvää hyvyyttään ajatellut tarjota minulle sen ruokatauon päivällä kun eihän hänkään sellaisia taukoja koskaan saanut kun hän oli henkkoht ohjaajana vaan oli KOKOAJAN oman ohjattavansa kanssa aina välitunteja ja ruokailuita myöten.

Kuten sanoin, minä en näitä taukokäytäntöjä sen paremmin tunne, olen vain jotenkin kuvitellut että minulle kuuluu henkkoht ohjaaja-statuksestani huolimatta ruokkis ja jopa pari kahvitaukoa joista tosin en ole käyttänyt koskaan kuin toisen ja senkin yleensä vasta ohjattavan lähdettyä talosta.

En siis osannut sanoa asiaan oikein mitään, totesin vain että minä voin vaikka viedä lapsen itse syömään niin hän pääsee rauhassa ruokailuun. Siinä kohtaa puuttui luokan toinen ohjaaja puheeseen ja totesi, että hän tulee syötyään ottamaan lapsen minulta että pääsen rauhassa pitämään taukoni. Vanhempi ohjaaja näytti jokseenkin närkästyneeltä moisesta toteamuksesta.

Iltapäivällä tämä luokan toinen ohjaaja porhalsi IPhen kiehuen ja kihisten, siis tämä joka lapsen ottaa minulta hoteisiinsa päästäen minut tauolle tänään. Siis oikeasti, minä sain siinä kuulla kyllä aikamoiset madonluvut tältä ja saapa nähdä mitä vielä ollenkaan on työmaalla edessä.

Kun ei kuusituntiselle tosiaan kuulemma kuulu taukoja kuin ruokkiksen verran, minulle taas kuuluu kuulemma yksi kahdenkymmenen minuutin ruokkis ja kaksi kymmenen minuutin kahvitaukoa joista kaikkia en siis edes pidä. Että on tämä nyt sitten erinomaista touhua, että yksi istuu kaikki välkät rauhassa kahvittelemassa ja pitää sitä suurena armotekona että päästää minut kerran päivässä pariksikymmeneksi minuutiksi omaan rauhaan.

Että tämä alkaa nyt riittää ihan kaikille talossa ja nämä taukoasiat hoidetaan kyllä ihan oikeasti nyt kuntoon vaikka mikä olisi. Että hän näki punaista ja vihreää ja vaikka mitä värejä siellä luokassa kun kuunteli mitä tämä vanhempi ohjaaja siinä selitti. Että nyt kyllä alkaa kupit mennä nurin ja ihan täysin.

Että tämä vanhempi ohjaaja ei suostu joustamaan edes missään ja kieltäytyy jopa työtehtävistä jotka ei tapahdu joko meidän omassa luokassamme tai IPssä, niissäkin kohtaa tämä on kärkkäästi tarjoamassa joko minua tai luokan toista ohjaajaa tekemään niitä töitä ja etenkin jos edes kerran minun ohjattavani on poissa niin tämä käy opehuoneessa informoimassa muuta työväkeä siitä, ettei minulla ole TÖITÄ vaikka omassa luokassakin niitä töitä riittää vaikka kuinka ja paljon ilman sitä omaakin ohjattavaa.

Lievää ärtymystä oli siis ilmassa siinä iltapäivästä ja niin, mielenkiinnolla totta tosiaan odotan mitä vielä edessä onkaan. Siinä teki pari kokeneempaa ohjaajaa jo tiukkoja laskelmiakin siitä kuinka paljon viikossa tämä kyseinen ohjaaja nipistää talon tunneista pois sillä tokihan se kymmenen minuuttia päivittäin tekee 50 minuuttia viikossa eli liki yhden tunnin. Huhhahhei sano. Tänään pitäisi kaiketi siis muokkailla lukkareita siihen malliin että minun lukkariini merkitään erikseen ne minun taukoni. Hmmmm…

Totesin työkavereille että oikeasti, ei minua pahemmin kiinnosta riitaantua tämän vanhemman ohjaajan kanssa sillä minä nyt kuitenkin vietän tämän kanssa samassa tilassa koko tämän työpäivän ajan. No, heillä on kaiketi joku ajatus millä tämä hoidetaan niin ettei minun tarvitse sanoa sanaakaan mihinkään. Aha.

Työmaalla siis kiehuu, onneksi ei kotona. Eilinen meni tosiaan ruokaa kokkaillessa (todella joo, ranskalaisia, nakkeja ja lihapullia), pyykkejä kaappeihin kiikuttaessa ja hieman sieltä täältä järjestellessä. Ei hajuakaan mikä ihme puutumus iski heti kun kasilta viimein istahdin nojatuoliin mutta hehheh, kummasti se puutumus katosi siinä kohtaa kun kympiltä viimein suuntasin sänkyyn. Just.

Ilmanko tänä aamuna oli lievästi pöllähtänyt olo kun kömmein pystyyn vartin yli viisi, aika lyhyiksi jäi yöunet. No, nyt ollaan jo keskiviikossa joten tadaa ja hurraa! Kohtahan tässä ollaan jo lomalla! Tätä ilouutista juhlistaakseni taidan ottaa vielä kupposen kahvia ja mennä ruokkoamaan kutrini työmaakuosiin. Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko!

Talvi, talvi ja talvi

Tiedättekö muuten, että tätä talvea kestää aina luvattoman monta kuukautta. Ei kivaa. No, lohduttaudun ajatuksella että heti vuoden vaihduttua voi alkaa odottelemaan kesää, eikö se näin ole? Talvihan tuo mukanaan erinäisen määrän ”must do”-juttuja kuten nyt monojen kaivelun. Joka on onneksi jo hoidettu. Luistinten kaivelun. Jota ei ole vielä hoidettu. Niin ja uusien suksien, luistinten jne mahdolliset hankinnat. Joita on edessä.

Jotenkin niitä suksia ja monoja ei viitsisi ostaa joululahjaksi tenaville. Tai tenavalle, mutta toisaalta, näillä näkymin ainoa ihan uusien tarpeessa olija on spede. Jonka kohdalla taas uusien ostaminen tuntuu vieläkin hölmömmältä sillä eihän tämä tule määräänsä kauempaa niillä sivakoimaan kun tarvitsee jo uudet kasvettuaan. Ja todnäk juuri näin, uudet, sillä nythän näyttää vahvasti siltä että kierrätys päättyy joka kerta junnuun joka sivakoi sukset kuin sukset ja monot kuin monot loppuun. Junnu on hiihtohullu.

Joka on sikäli varsin päätöntä että junnu on lisäksi tosiaan astmaatikko jota talvipakkaset ottaa henkeen. Vaan eipä otakaan kun sukset on kyseessä. Silloin junnu kiskoo avaavaa kuin viimeistä päivää päästäkseen hiihtäen kouluun. Kavereille. Anopille. Ja ihan mihin vaan. Siis kyllä. Suksilla. Minun, hiihtoa vihaavan ihmisen, poika asuisi sukset jalassa talven jos voisi. Onkohan se sittenkin vaihdokas?

No, hiihdosta ihan muihin juttuihin. Eilinen työpäivä meni menojaan suht vauhdilla. Ohjattava on oikeasti raivostuttavan rasittavissa fiiliksissä, ei minua oikeastaan raivostuta tippaakaan se että hän kieltäytyy hommasta kuin hommasta mutta se, että tämän on pakko pyrkiä häiritsemään myös kaikkien muiden tekemistä. Argh! Eilen tokalla tunnilla ilmoitin tälle että jos ei huutaminen lopu NYT niin heti kun oma ope palaa palaverista me siirrymme kellarikoulun puolelle sillä luokkaan jouluharkkojen ja palaverin ajaksi kanssamme jäänyt lapsi ei tahtonut saada millään tehtyä hommiaan ohjattavan keksiessä huutaa suoraa huutoa useamman minuutin.

Niin, siis muu luokka oli joulujuhlaharkoissa (ohjattava kieltäytyi niistä heti moisesta ohjelmaan osallistumismahdollisuudesta kuultuaan) ja oma ope yhden oppilaan palaverissa ja minä jäin luokkaan ohjattavan ja yhden kakkosluokkalaisen kanssa. Ohjattava onneksi hiljeni uhkaukseni kuultuaan mutta siinä määrin hankala päivä lapsella oli, ettei tällä kertaa atk-tunnin menettäminenkään vaikuttanut mitenkään hommia edistävästi.

Me siis jäimme myös atk-tunniksi kaksin luokkaan ja lapsi teki siinä kohtaa sitten tehtävät joista oli kieltäytynyt ekalla, tokalla ja kolmannella tunnilla. IP-ajan vähenemisuhka kun taas sai lapsen toimimaan, minä näet totesin että jos ei sitä yhtä sivun yläreunaa ole tehty viimeisen tunnin aikana jäämme me luokkaan jatkamaan hommia vielä IPn ajaksi. IPssä lapsi oli onneksi jo kokolailla oma itsensä, niin, oikeastaan jopa niissä määrin että mm välipalasiirtymät oli yhtä hulinaa joiden päälle sain taas ojentaa tenavaa ihan huolella.

Oikein arvasitte, eilinen ei ollut kovin hyvä päivä noin työn osalta mutta kerrankos näitä. Onneksi tänään on uusi päivä ja uudet kujeet, luulenpa että aloitamme päivän lapsen kanssa sääntöjen kertauksella. Säntäily pois, huutaminen pois ja rappusissa konttailu, sekin pois. Se kun tekee aina ohjaajan selälle aika kutaa kun ohjattava vetäisee itsensä kesken rappujen alaspäinkulun polvilleen. Pitäen ohjaajaa kädestä kiinni.

Kotona meno olikin sitten ihan toista. Penskoille sapuskaa, pyykkikone päälle, kuivia vaatteita kaappeihin ja tadaa, enkkua junnun kanssa. Tänään on muuten vuorostaan luvassa enkkua prinsessan kanssa, näillä kahdella kun on enkun kokeet peräkkäisinä päivinä. Tässähän on kunnostauduttu muuten koevalmisteluissa, viikonloppuna tosiaan treenattiin maantietoa ja matikkaa poikasen 16v kanssa…

Sen verran reippaasti nämä kaikki toimet vei aikaa että kello oli iltaseiskassa ennen kuin ehdin edes kunnolla huomata. Omituista. Ysiltä painelin itsekin jo petiin, tosin sitä ennen ehdin lukea poikasen 16v maantiedon esitelmän ja esittää useampaakin juttua jotka siihen PITI lisätä. Sängyssä tuijotin Criminal Mindsin ja siirryin puolihorteeseen. Sitä puolihorretta se olikin sitten suht pitkään sillä ukko touhusi taas omia petikuvioitaan eli haki lisää mehua, kolisteli jäitä lasissa, käänsi ja väänsi ja oikeastaan vasta yhdentoista jälkeen olikin ohjelmassa ihan uni uni.

Jota kesti iloisesti aina aamuyön tunneille jolloin spede herätti minut lähtemällä hortoilemaan olkkariin. Onneksi uni palasi nopsaan takaisin saatuani vaeltelijan meidän väliimme ja aamuherätys ei ollutkaan sitten alkuunkaan kiva. Johtuen lähinnä siitä, että näin mielettömän hauskoja unia siinä kohtaa kun ukko herätteli minua kahtakymmentä yli viisi.

Olen nyt himppasen kahden vaiheilla että pitäisikö minun pyörähtää tänään marketin kautta kotimatkalla. Piparkakkutaikinaa voisi ehkäs noutaa, itse en aio sitä tänä vuonna tehdä, vai keskitänkö sittenkin tänään tarmoni kaneliässätaikinan tuunaamiseen. Sen kun aion tehdä ihan itse omin pikkukätösin. Kaneliässiä kun voisi pyöritellä koko porukan kanssa kimpassa vaikkapa huomenna työpäivän jälkeen.

Se joulu kun tosiaan tulee sieltä vaikka vielä ei tarvitsisi, meidän joululahjahankinnat kun on tosiaan edelleen samalla tasolla kuin viime viikolla eli kaksi isointa on hoidettu, kolmannen lahjaneuvottelut on edelleen jäissä ja pienimmille ei ole vielä hankittu yhtään mitään. Voi plääh.

Vaan jaa, nyt taidan siirtyä ihan suosilla kuosittamaan itseäni työmaakuntoon. Tänää pitäisi olla luvassa työpäivä jolloin ehdin muutakin kuin olemaan ohjattavan kanssa, ts ohjattava lähtee hyvissä ajoin kotiin. Myös se toinen minua IPssä pidättelevä lapsi poistuu samoihin aikoihin joten minulle pitäisi jäädä noin tunti reipasta aikaa muiden hommien tekemiseen. Ja niitähän riittää, enkkukortit odottaa taas lajittelijaansa.

Pidemmittä puheitta, oikein mukavaa tiistaita kaikille ja se on moro!