Jokseenkin mielenkiinnolla odotan nouseeko pikkukirppu työmatkalla tuulen mukana ilmaan ja lentää taivaantuuliin sillä oikeasti, pikkukirpussahan istutaan jo valmiiksi korkealla ja ekoilla ajokerroilla olo oli jokseenkin ”lennokas”. Pikkukirpun avain muuten toimii, koodaaminen auttoi tuosta vain. Jes! Käyttöautolla on totta tosiaan hyvät taksat toimissaan; itse koodaamiseen oli mennyt ukon mukaan kolmisen minuuttia ja maksuhan oli 50 ekkeä eli eiköhän siitä jää vielä verojenkin jälkeen ihan kivasti täpäkkää firman pussiin.
Sen koodaamisen olisi tosiaan voinut tehdä itsekin, ohjeethan moiseen löytyi netistä jo silloin pari-kolme viikkoa sitten kun avain sanoi sopparinsa irti. Koska käyttöautosta kuitenkin ilmoitettiin kun sinne soittelin ettei sitä voi koodata itse niin tokihan oletimme että ohje ei olekaan oikea. No, onpa se sitten kuitenkin eli tiedämmepä jos joskus moiseen uudelleen törmäämme.
Eilinen työpäivä oli kertakaikkisen hektinen. Ja kiva. Ennenkaikkea kiva. Minun on pakko myöntää, että nautin ihan suunnattoman paljon parin työkaverini seurasta, toki kaikki on mukavia mutta etenkin nämä kaksi. Toisen kanssa ohjaamme samassa luokassa ja toisen kanssa taas vietän runsaasti aikaa siellä IPn puolella. Oman luokan ohjaajan kanssa tulee juteltua paljon kaikkea oman luokan oppilaisiin liittyvää ja mietittyä miten milloinkin jatketaan, tämän toisen kanssa taas.
Jos nauru todella pidentää ikää niin mahdetaankohan tässä kuolla koskaan? Tai ehkä olemme vain niin väsyneitä aina IPhen ehdittyämme, että meno on jokseenkin hulvatonta. Eilinen oli varsin win-win-tilanne sillä välipalan jälkeen olimme kolmeen akkaan kerholla ja jopa juttu lensi. On paljon mukavampi olla yhden vanhemman ohjaajan ”tallottavana” kun tietää että toinen kokee samoin ja ajattelee vielä ohjaamisestakin samalla tavalla.
Ohjattava oli rauhallisempi kuin alkuviikosta vaikkakaan tuo ei ollut yhtään sen yhteistyöhaluisempi. Eilen iski ekalla tunnilla sitten se koko viikon hautunut kiljuntakin. Kun minä EN TEE ja sitä huutoa tehostettiin huutamalla kovaan ääneen kuin palopilli minuutin ajan. Jos tässä kuurous iskee niin tietääpä sen olevan työperäinen, tämän lapsen huuto kun todella ottaa korviin kaikkia paikalla olijoita. Totesin lapselle huudon sekaan että tämä nyt on turhin riitelyn ja huutamisen aihe ikinä, koulussa tehdään kouluhommat ENNEN muita hommia.
Lapsen viimein lopetettua palopillimäinen huutonsa totesin tälle tylysti että tämä nyt on ihan turhaa. Sinä TEET tämän sivun ennen kuin otat yhtäkään värikynää tai paperia käyttöösi pulpetista. Niin, olemme vähitellen siirtyneet siihen vaiheeseen että lapsi saa lukea / värittää / piirtää tarkalleen sen ajan jonka opettajan tunnin aloitus vie ja sen jälkeen tämä ryhtyy töihin, tahtoi tai ei. Määrätyt työt tehtyään tämä saa palata siihen omaan touhuunsa mutta todellakin vasta kun on ne työt tehnyt.
Ja ei, minä EN odota että väritetään tämä ja tämä ja tuo vielä ensin, sen kuvion mikä nyt sattuu juuri sillä sekunnilla olemaan kynän alla annan värittää mutta siinä se. Ehei, minä en myöskään odota, että luetaan kirja loppuun, sivun loppuun odotan. Lapselle nämä on ollut nyt himppasen ärsyyntymistä aiheuttavia juttuja. Sitä ärsyyntymistä ei ole tosin purettu huutamiseen ennen kuin eilen ja sen huutamisen jälkeen lapsi yritti napsautella minua viivottimella käteen.
Käänsin käteni sopivaan asentoon enkä ollut millänsäkään napsuttelusta, joka tietysti ärsytti lasta vielä lisää, ja pidin työkirjaa kädessäni odottamassa. Lapsi laittoi kädet puuskaan rinnalleen ja tuijotti vihaisena eteensä. Hetken päästä totesin tälle että valinta on jälleen kerran ihan hänen omansa. Tehtävä tehdään tällä tunnilla ja sen jälkeen voi kaivella värikynät takaisin esiin mutta ei ennen sitä. Nyt on vain valittava istuuko tunnin tekemättä mitään vai tekeekö tehtävän ja pääsee sen jälkeen värittämään.
Kipinät vain sinkoili lapsen silmistä tämän punnitessa vaihtoehtoja ja kas, juuri ennen tunnin päättymistä tämä otti kirjan kädestäni ja ryhtyi tekemään tehtäväänsä. Pieniä ilojahan nämä mutta aika voittajafiilis siinä oli kun kello soi välitunnille ja lapsi vain jatkoi tehtävän tekemistä vaikka yleinen tapa lapsilla on siinä kohtaa heittää kirja käsistään sillä ”tunti loppui jo”. Lapsi on siis selvästikin oppinut sen että jos tunnilla ei onnistu niin välitunnilla jatketaan niin kauan että on valmista.
Koska tämä kärhämöinti ajoittui ekalle tunnille niin loppupäivä koulutuntien osalta menikin sitten paljon rauhallisemmissa merkeissä. Väsynyt ja työhalutonhan tuo oli koko päivän mutta niin vain jokainen tehtävä tuli tehtyä reippaassa tahdissa sillä ei tämä lapsi todellakaan ole tyhmä. Kun reippaasti tekee niin ehtii vielä päälle tehdä niitä omiakin juttuja ja niin vain tuli valmista jokaisella tunnilla.
IPssä lapsi olikin sitten jo kokolailla oma itsensä eli touhussa riitti ja ilmeisesti keskiviikkoinen ”käsikädessä”-päivä tuotti tulosta sekin sillä lapsi ei säntäillyt edes välipalalle kuin heikkopäinen. Välipalalta tämä kuvitteli toki saavansa lähteä juuri sillä hetkellä kuin tahtoo, kuten aiempanakin päivänä, mutta jälleen kerran palautin tämän omalle paikalleen ja juhuu, jo toisen kerran pelkällä puheella ilman että otin kertaakaan kädestä kiinni opastaakseni suuntaa joten kärttyviikollakin edistystä tuntuu tapahtuvan.
Hieman ennen neljää äiti tuli hakemaan lasta ja vaihdoimme sanan jos toisenkin siinä ja hyvä niin, on paljon helpompi ymmärtää lapsen mielenliikkeitä kun tietää todennäköiset syyt niille. Minä sitten pidän lapsen äidistä ja isästä, he ovat kyllä mainioita tyyppejä kumpikin! Lapsen lähdettyä työparini hyppäsi kyytiin ja kiidätin tämän omalle äidilleen ennen kuin kurvailin kaupan kautta kotiin, eks-teini oli onneksi hakenut speden sovitusti tarhasta ja prinsessan purkaessa kauppakassia komensin junnun kyytiin.
Junnun rillit kun on vääntyneet ja olen päivätolkulla miettinyt missä ihme välissä ehdin tämän kanssa optikolla piipahtamaan. No, nyt on linssit taas suorassa, hurraa! Palattuamme höpöttelin kotvan eks-teinin kanssa kahvikupin ääressä ja totta tosiaan minä olin puhki kun tämä lähti kotiin. Sitä puutumustilaa hoitelin siivoilemalla olkkaria, kylvettämällä speden, viikkailemalla puhtaita vaatteita, pakkaamalla speden reppua, kokoamalla aamuksi vaatetusta valmiiksi odottamaa ja iltapalattamalla koko tenavalauman. Se siivoilu muuten kannatti, ja todella kannattikin!
Olen näet pitkin syksyä ihmetellyt että enkö tosiaan muka kutonut kymmeniä sukkapareja viime talvena vai olenko muka tosiaan jakanut kaikki kutomani sukat tarvitsijoille kun niitä ei ole villasukkalootassa näkynyt. Heksheks, siellähän niitä oli seitsemän paria päättelemättöminä olkkarin pöydän kannen alla lankapussissa kun aloin lankavarastojani tarkastaa. Nonni! Siivoiltuani vielä keittiön tenavien jäljiltä kippasin speden makuulleen ja kas, lapsi oli umpiunessa jo puoli kasin aikaan.
Tuunailin itseäni siinä kotvan noin kauneudenhoito-osastopuolelta ja sen perään touhasin vielä broitsukiusauksen paistamista vaille valmiiksi jääkaappiin. Broitsusuikaleiden paiston lomassa kippailin viemärinavausmyrkkyä vessan lavuaariin, sitä kun ukko on jo kotvan manannut kuinka se on taaaas tukossa ja kas, myrkky on kyllä oiva aine sillä eipä ole enää. Kaikki touhuiluni päätin pyörähtämällä vintillä ja hain ihanan joulutonttuhemmoni olkkarin peilipiirongin reunalle istumaan.
Ei liene ihme, että olin lievästi puhkipoikkipuutunut kun kello oli viimein likellä ysiä. Kotvan istuin nojatuolissa, söin pikaisen iltapalan ja tadaa, puoli kymmeneltä olin peiton alla. Ei hajuakaan miten Nannyn jakso päättyi, sen verran havahduin hereille että havaitsin puoliunessa ukon pyörähtävän suihkuun mutta siinä se. En ole edes havahtunut siihen kun spede on kömpinyt meidän sänkyymme eli olenpa tosiaan nukkunut tukevasti.
Tänään vielä on ns pitkä päivä ja sittenhän tämä viikko onkin tässä. Todnäk pyörähdän postin kautta kotiutuessani sillä Elisa Viihteen paketti lähti eilen liikkeelle ja kenties se on näin ollen tänään noudettavissa. Eks-teini hakee onneksi jälleen speden tarhasta ja nythän täällä pitäisi olla ruoankin sitten jo valmiina kun kotiudun joten hurraa ja jippii! Pyykkipäivää pukkaa illaksi ja siinä se sitten onkin. Saapa nähdä mitä tämä päivä tuo työmaalla tullessaan, onneksi niitä oppitunteja ei ole kuin pari ennen liikunnan kaksoistuntia joten ihan mieletöntä hässäkkää lapsen kanssa ei kaiketi saa syntymään.
Ja nyt siirryn habitukseni kuosittamiseen, kampaus on taas kuin myrskynsilmästä palanneella joten se on moro ja viettäkää kivakivaperjantai!
Älyvapaa äiti 