Se on siinä sit

Tämä työviikko. Tänään suuntaan junnun kanssa taysiin ja odotan mielenkiinnolla miten lääkeopastus sujuu. Mielenkiinnolla odotan moista jo siksikin, että toki uteliaana ihmisenä olen googlannut tulossa olevan lääkkeen ja toki olen siinä samalla lukenut tiedot mitä siitä käsiini olen saanut.

Todettakoon tässä ja nyt että aivan erityistä mielenkiintoa aiheuttaa se simppeli pikkujuttu että tämä lääke otetaan ”hitaasti syvään hengittäen”. Just. Tästä voi totta tosiaan tulla mielenkiintoista, tähän astihan nämä käytössä olleet lääkemuodot on otettu ”äkäisellä imaisulla, ihan kuin yrittäisi sammuttaa kynttilän keuhkoistaan”.

Koko työviikko on ollut jokseenkin mainio. Eilen ohjattava alkoi olla aika väsynyt eikä todellakaan ihme; lapsi on ollut koululainen kolme päivää. Siis kyllä! Kolme päivää täyttä koululaistoimintaa, se on kuulkaa taatusti ollut raskasta se. Vielä eilen aamullakin tämä oli ihan totaalisen simppelisti koululainen ja tadaa, matikantesti meni tuosta vain suit sait sukkelaan!

Samalla kävi selväksi mitä asioita pitää vielä harjoitella matikan kohdalla ja se on tarkalleen lukusuorakäsite. Se kun oli lapselle täyttä hepreaa ja lapsi jättikin koko lukusuoran täyttämättä sillä oikeasti, käsite lukusuora, siitä lapsella ei ollut hajuakaan mitä se tarkoittaa ja en voinut sitä ryhtyä siinä kohtaa lapselle selittämäänkään sillä testi, vain tehtäväohjeet ja ei muuta.

Yhdessä laskussa lapselle tuli virhe mutta se johtui tarkalleen siitä, että lapsi unohti vähentää toisen vähennettävistä luvuista. Matikka on ollut tälle lapsoselle koko ajan helppoa huttua, ainoa pienen pieni ongelma tällä on välillä muistaa mikä numero tulee kutosen jälkeen. Tai muistaa tämä, mutta ei täysin luota siihen että kyseessä on seiska ja näin ollen tämä katsookin aina minua silmiin aloittaessaan sanaa seitsemän eikä minun tarvitse kuin nyökäyttää päätä pienesti ja numerot jatkaa oikeaa kulkuaan. Hauska!

Seuraavalla tunnilla lapsi alkoikin sitten olla ihan tööt ja hommat ei enää luistaneet samaan malliin kuin aiemmin mutta siis hei, ei kiljumista! Ei rääkymistä, ei lätkimistä tai mätkimistä, ei mitään joka olisi saanut edes miettimään että mitä ihmettä tuon kanssa tekee. Lapsi ei vain jaksanut ja osoitti jaksamattomuuttaan painamalla päänsä vuoroin pulpetin kanteen, vuoroin olkapäälleni.

IPssä tämä alkoikin sitten mennä jo ylikierroksilla mutta ne ylikierrokset oli juuri sitä normaalia lasten ylikierrossysteemiä. Julmettu vauhti, älytön melu ja hetkittäin ongelmia muistaa säännöt. Ja sittenkään lapsi ei telonut ketään, ei töninyt ketään eikä riidellyt saati huutanut kenenkään kanssa. Olen oikeasti otettu ja ihmeissäni.

Rehellisyyden nimissä toivon, että päivät alkaa sujua kokolailla tällä kaavalla lapsen kanssa ja että ainakin meidän suhteemme pysyy näissä kantimissa mutta realistina epäilen, että ei tämä pysyvä olotila ole. Varmasti tulee notkahduksia ja huonoja päiviä, se on varma se, mutta kunpa niitä ei tulisi usein eikä kovin rajuina, lapsen kanssa on ollut kertakaikkisen mukava tehdä töitä tällä viikolla.

Työpäivän päätteeksi, tai siis ennen kuin lapsi lähti kotiin, muistutin tätä vielä seuraavan päivän kulusta. Aamulla on sitä ja sitä, sitten on sitä, sitten käyt syömässä sen ja sen kanssa ja sen jälkeen on liikuntaa ja se ja se tulee liikuntatunnille kanssasi. Strukturoitu päiväjärjestys on totta tosiaan tärkeä tämän pikkuihmisen kanssa ja me olemme joka päivä käyneet aina välituntisin läpi seuraavan tunnin tekemisiä.

Lapsi nyökytteli ja lupasi muistaa saamansa nappimäärän, sillä liikuntatuntien päätteeksihän lasketaan napit ja niillä saa ostaa ”nappikiskasta” tahtomansa palkinnon ja jo aamupäivästä kehotin tätä muistamaan saamiensa nappien määrän kun en itse ole niitä nyt näkemässä. Työviikko on ollut siis kertakaikkisen antoisa, ei voi kuin todeta.

Kotiuduttuani kurkistelin speden kasvoja sillä tämä oli pyörähtänyt ukon kanssa päivällä hakemassa ukon saikkulappua terkkarista ja ukko oli samalla saanut kehotuksen tulla näyttämään lapsen näppyjä lääkärille. Märkäruveksi hoitaja oli niitä epäillyt ja kieltämättä olen itse jokseenkin samaa mieltä nyt kun niistä pari on lähtenyt kuivumaan.

Ei tarhaan siis, sinnehän ei voi mennä ennen kuin kaikki näpyt on kuivuneet. Koska minä lähden junnun kanssa taysiin niin luonnollisestikin tämä jää ukon hoidettavaksi ja hyvä niin. Minun oli toki tarkoitus touhuta yhtä jos toistakin kotiuduttuani mutta toisin kävi, syötyäni olin kuin märkä rätti enkä todellakaan jaksanut kuin istua ja ihmetellä. Työpäivät vie kyllä kummasti mehut ihmisestä.

Siinä istumisen lomassa suoritin tarkalleen yhden joululahjaostoksen, kas kun JHLn sivuilla oli aivan mieletön jäsenetutarjous. Jes! Ei hassumpi saldo, sanoisin mä! Nyt on jo kaksi (!!!) joululahjaa hankittuna, kahden suhteen tiedetään jo tarkalleen mitä hankitaan eli oikeastaan aika hyvällä mallilla ollaan tältäkin osin.

Tänään on tarkoitus kurvailla taysin jälkeen vielä pikaisesti housuostoksilla, sekä prinsessa että poikanen 16v tarvitsee ehdottomasti uusia housuja, ja kenties kurvailen kirjastollekin. Pakolliset osuudet onkin sen jälkeen hoidettu mitä kurvailuihin tulee ja sen jälkeen voin keskittyä keittiöosastoon sillä oikeasti, ruokaa kaipaa kansa.

Vaan jaa. Taidanpa siirtyä vähitellen laittelemaan hiuksiani kiinni, lähdemme junnun kanssa liikenteeseen kasin jäljestä ettei ihan koko päivä mene odotellessa. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai, minä pyrkinen tarkalleen samaan!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s