Säheltäjä ite

Hoksasin tässä blogia tutkaillessani, että olen jollain ihmeellisellä ilveellä onnistunut klikkaamaan yhden tekstin kateisiin. Onneksi kyseinen teksti oli kirjattuna ylös muuallekin joten palautanpa sen paikoilleen. Samalla totesin muuten senkin, että vanhassa blogissa käyttämäni laskuri pyörähti nollille 500 000 lukijan ylityttyä. Ei hassumpaa!

Katkeran akan paluu

Siellä ihan alkuperäisessä blogissani kirjailin postauksen serkustani todeten tämän olevan yksi negatiivisimmista ihmisistä joita tunnen. Sitä en todellakaan kirjaillessani tiennyt millaisen myrskyn se saisi aikaan. Postaushan tapahtui kesäkuulla ja elokuulla (?) sain yhtäkkiä puhelimeeni viestin itselleni oudosta numerosta.

Viestissä kerrottiin tarkalleen kuinka kurjan inhottava ihminen olen kun kehtaan blogissani jauhaa asioita joita en naamakkain voi sanoa. Voin kertoa, olin ihan kotvan himpan pihalla että mitä, täh, häh, siis kuka??? Siis kenestä? Siis mitä jauhanut? Siis oikeasti! Kysyttyäni kukahan mahtoi olla viestin laittaja sain about tulikivenkatkuisen viestin jossa todettiin että just joo, en ole sitten edes uutta numeroa viitsinyt tallentaa “maailman negatiivisimmalta serkulta”.

Oikeastaan asia ei sen kummemmin tuolloin selvinnyt suuntaan eikä toiseen, en minä suostu ajatusmaailmaani pyytämään anteeksi. Toki ehdin siinä illan aikana miettiä kerran jos eräänkin että näinköhän, ihan oikeasti, minun pitäisi laittaa blogini salasanan taakse. En lähtenyt moiseen sillä oikeasti, minun blogini, minun ajatukseni ja minun oikeuteni ajatella ÄÄNEEN.

Ne on jotain jota kukaan ei voi, ei saa, eikä pysty minulta viemään. Minä en ole nimikoinut ketään, en ole kertonut ihmisten identiteettiä. Ihmisistä olen kertonut, olen kuvannut omia tuntojani heitä kohtaan. Olen sanonut ääneen blogissani sen mitä en ääneen sano. Siihen minulla on oikeus, ihan yhtälailla kuin ihmisillä on oikeus ajatella minut katkerana.

Serkkuni laittoi minut estolistalle facessa tämän tapahtuman jälkeen. Aikuista käytöstä, on se. Tässä vähin erin syksyn aikana olemme aika-ajoin serkun kanssa olleet yhteyksissä nimenomaan facen keskustelun kautta. En ole soitellut eikä ole serkkukaan. Miksi? Ei minulla ole asiaa eikä taida hänelläkään enää olla.

Se, mikä minua hämmästyttää tässä kaikessa olet Sinä, toinen serkkuni. Sinä, joka katsoit asiaksesi ohjata minulle läheisimmän serkkuni lukemaan postauksen jossa manasin, kirosin ja kettuunnuin huolella. En tiedä tiedätkö sinä mikä on meidän yhteinen historiamme. En tiedä kuinka hyvin tiedät, mitä olemme kokeneet tai olleet kokematta.

Minä en voisi ikinä, en milloinkaan, tehdä itselleni rakkaille ihmisille sitä että ohjaisin heidät näkemään mitään mikä heitä voi loukata. Ennemmin vaikka polttaisin lehtiä, kadottaisin sivuosoitteita, tekisin kaikkeni että he ei näkisi sellaista mikä voi heitä satuttaa. Sinä sen sijaan katsoit asiaksesi ohjata sen läheisen serkkuni blogiini.

Tarkoitusperiäsi en sen paremmin tiedä, mutta sen tiedän kuka Sinä olet. Tiedän, miten Sinä ajattelet minusta, tiedän mikä on yleinen näkemys suvun keskuudessa minusta ja siskostani. Mehän olemme luopioita, toinen ihan muuten vaan ja toinen sukuunsopimattoman isän siittämä.

Voin kertoa, tässä ja nyt, että täydellisiä ette ole tekään. Kukaan. Emme mekään mutta ei, ette tekään. Se, mikä meidät erottaa toisistamme on se, että me tajuamme vajavuutemme. Emme kuvittele olevamme täydellisiä, kaikentietäviä ja lottovoittoja niille jotka kanssamme ovat tekemisissä. Ehei, suuren osan ajasta me olemme riippakiviä ja sillä siisti.

Minulla ei ole ollut sen kummempia kiinnikkeitä sen enempää isäni kuin äitinikään sukuun. Äitini puolelta minulla on tarkalleen kolme ihmistä jotka minulle jotain merkitsevät tunnetasolla; täti, minun varaäitini, ja kaksi serkkua. Toisen niistä Sinä hoitelit omaksesi, onnea siitä. Toista voitte arvuutella sukutapaamisissa keskenänne jos niin tahdotte.

Ajattelin joskus vuosia sitten hyvinkin positiivisesti Sinusta mutta heti kun kuulin että sivuilleni ohjannut henkilö oli joku serkuksista tiesin että se olit Sinä. Se, mikä on inhottavaa tässä on se, että tehnyt sitä “hölmöyttäsi” kuten joku toinen serkuistani olisi tehnyt vaan silkkaa ilkeyttäsi.

Tähän loppuun sopinee todeta että ei, en ole katkera siitä ettei minulla ole vanhempia. Olen monesti ollut helpottunut siitä, että molemmat on päässeet pois täältä vaikka toki ikävä on välillä. Mutta katkera, ei, sitä en ole. Sen sijaan olen vihainen ihan jokaiselle joka pitää vanhempiaan paskatyyppeinä, arvostelee, haukkuu ja halveksuu.

Menetystään ei tajua ennen kuin on menettänyt, ei sen enempää lasten, kissojen, koirien kuin ihmistenkään kohdalla. Sinulle Serkkuni. Olit aiemmin listallani “kiva serkku jota nyt ei tule tapailtua” ja ilman sen kummempia tunnesidoksia. Onneksi olkoon. Olet päässyt tunnekartalleni. En vain voi ymmärtää tarkoituksellista ilkeyttä, en vain voi.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Yleinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s