Ja mistäs aloitetaan

Ihan ensin, asiat joita elämässäni ihan oikeasti toivon on aika vähäiset. Toivon ehdottomasti sitä, että jokaisen lapseni elämä sujuu hyvin (tähän kohtaan toteamus että rehellisyyttä kaivattas!) ja että tuo yksi 10v pääsisi eroon koko astmasta, sen verran raskasta tuo yököhinä on tälle. Näin levottomasti nukutun yön jälkeen toivoisin toki myös ihan superrauhallista yötä meidän makkarissamme mutta eiköhän tuo korjaantune lähiöinä, se levottomuus kun johtui spedestä joka saattaisi olla (?) kipeä. Ainakin tuo oli kuuma kuin kekäle yöllä.

Tuon yököhinän suhteen ei kaiketi selityksiä kaivata mutta rehellisyys-kohta saattoi herättää ihmettelyä. Niin. Ex-teini. Siis oikeasti. Voiko se olla niin htin vaikeaa sanoa rehellisesti asioista? Sössimisistään mikäli niitä tapahtuu? Tämä on niin monta kertaa jäänyt viime aikoina kiinni ”pienistä” valheista, että tekisi mieli antaa ympäri korvia. Ihmeellisiä ”vapaita” työmaalta, merkillisiä ”pääsin aiemmin” selityksiä ja ehdottomana kirsikkana koko kakun päällä läppärijutut.

Niin, ex-teini kiikutti viime jouluna lahjaksi saamansa läppärin minulle katsottavaksi kun se ei toiminut. Virrat kyllä tuli mutta siinä se. Oli kumahtanut ihan yhtäkkiä omia aikojaan. Takuuseenhan moinen vaiva menee, minä näet totesin että vaikuttaa kovin siltä että kovalevy on sanonut sopparinsa irti. Ex-mies puolestaan otti ja kiikutti koneen takuuhuoltoon josta sai eilen viimein korjausarvion. 546 euroa.

Siis kyllä. Valitettavasti vika ei kuulu takuun piiriin sillä koneeseen on kaatunut nesteitä. Just. Se, mikä tässä pisti pahiten risomaan on sellainen pienimuotoinen tosiasia että se korjausarvio ei ole ilmainen, ei sittenkään vaikka kone saisi jäädä sille tielleen. Mikäli kone jää sille tielleen on summa 78 euroa yksisuuntaisesta rahdista. Mikäli kone lähetetään myös takaisin on summa 128 euroa. Ja niin, tosiaan, jos se korjataan onkin summa tuo 546 euroa.

Kone itsessäänhän maksoi parisataa euroa eli joopa joo. Ehkä nyt ei korjata. Siis oikeasti! Kun ex-teini olisi sanonut koneen toimimattomuutta ihmetellessään että on kipannut sen päälle juotavaa niin hommahan olisi ollut sillä selvä, sitä ei todellakaan olisi lähetetty mihinkään takuuhuoltoon vaan kiikutettu joko a. jollekin läppäreiden kanssa pelaavalle kaverilleni tai b. mansessa sijaitsevaan korjauspajaan joka olisi antanut tämän saman arvion muutamassa päivässä ja puolella tästä hinnasta. Arvatkaapa risooko?!

No, tämä näistä toiveista. Ex-teinin kanssa pitänee keskustella asiasta tänään jossain kohtaa, tosin ennen iltapäivää en kertakaikkiaan ehdi. Työpäivä tulee näet olemaan, todnäk ainakin, suht hektinen. Tai sitä se ainakin eilen oli joten miksipä se siitä muuttuisi. Lisäksi tälle päivälle on luvassa pikapalaveri aamuysiltä joten tadaa. Kiirettä pukkaa. Sen pikapalaverin laukaiseva tekijä oli taas se eilisen hektisyys.

Tiedättekö, en ole kertaakaan aiemmin saanut työmaalla yhtä kokonaisvaltaista jumppatuokiota kuin eilen. Siis oikeasti! Eikä se jumppatuokio ollut mikään hetken hurmio, ehei! Se kesti kuulkaa reilun tunnin. Josta ensimmäisen puolituntia jumppasin ihan yksin pitäen yhtä oppilasta kaksin käsin jalasta kiinni. Se se oli menoa se! Voin kertoa että siinä kohtaa kun tilanne oli viimein lopullisesti ohi niin kylvin hiessä. Enkä todellakaan ollut ainoa joka hiessä kylpi, samaa lajia harjoitti muutama muukin henkilökunnan jäsen.

No, kerranko sitä ja tämä oli kyllä odotettavissa, jos ihan rehellisiä ollaan. Tänään on uusi päivä ja uudet kujeet ja eiköhän tänään mennä ihan ilman jumppatuokioita, luulen mä. Ja tässä kohtaa todettakoon että oma ohjattavani puolestaan suoritti eilen koko tämän astisen yhteisen taipaleemme parhaimman koulu- ja kerhopäivän ikinä! Silkkaa riemuvoittoa oli se! Saimme jälleen yhden siivun matikankokeesta tehtyä, lapsi luki lukuläksynsä tuosta vain, teki äikkää ja matikkaa ilman sen kummempia vastustuskiljahteluja ja tadaa, halailikin vielä tasaisin väliajoin. Ohhoh!

Sen ehkä eniten minua, ja todnäk kaikkia muitakin lapsen kanssa toimivia, hämmästyttäneen teon lapsi teki kerhossa. Tätä purtiin ohimoon ja siis oikeasti, lapsi ei mätkäissyt, lätkäissyt tai moukaroinut purijaa. Ehei! Lapsi ei päästänyt ääntäkään vaan ainoa joka kieli siitä, että jotain outoa on tapahtunut oli se kun lapsi mäjäytti painavan legolaatikon kolinalla lattialle. Minä tottakai toruin moisesta paiskomisesta ja komensin tätä keräämään laatikosta lattialle lentäneet legot joita lapsi sitten ryhtyikin kokoamaan.

Oikeastaan samantien siinä tämän kootessa niitä jokin sai minut ihmettelemään lapsen käytöstä ja kysyin tältä mikä kismittää ja lapsi totesi vaimealla äänellä että häntä purtiin. Ja totta tosiaan, purtu oli, toisessa ohimossa oli kirkuvanpunainen kohopaukama ja hampaanjäljet, yksi hammas oli nirhaissut ihonkin rikki. Lapsi oli ihan kainaloinen kun tämän kanssa kiiruhdimme kaksin terkalle ohimoa näyttämään ja siitä rehtorille ohimon esittelyyn.

Siinä käytäviä matkatessamme kehuin lasta siitä kuinka hienosti tämä olikaan toiminut kun ei ollut mäiskinyt purijaansa vaan oli toiminut juuri kuten fiksu koululainen tekeekin; kertoi aikuiselle. Lapsi painautui kahta lujemmin kainaloon kiinni. Edes se myöhempi sählinki ei saanut lasta riehaantumaan tai sotkeentumaan sukkiinsa, ehei, lapsi oli kuin ihmisen mieli koko loppupäivän ja ainoa mikä kieli siitä että tämä oli ehtinyt huolestua jumppatuokiosta toisen lapsen kanssa oli tämän myöhempi kysymys; missä sä olet ollut ja mä lähetän sut kyllä Lappiin porolla ratsastamaan.

Ilmeisesti Lappi olisi ollut sitten lapsesta oiva lepopaikka tälle, niin sydämenpohjasta tämä toteamus tuli ja moiselle toteamukselle lienee alkukimmoke ollut joulupukki-kirja jota olemme lukeneet ja Lappi-palapeli jota olemme koonneet ihmetellen samalla sitä kuinka joulupukin kylä on ihan eri paikassa kuin se Korvatunturi. Mutta niin, tosiaan, eilinen työpäivä oli varsin hektinen ja silti se saldo päivästä on ihan mahdottoman suuresti plusmerkkinen. Jes!

Kotimatkalla riepaisin speden tarhalta kyytiin käytyäni ensin pikaisesti nappaamassa pari maitoa ja lihapullia lähikaupalta, kotona touhasin perunamuusin ja lihapullasoosin pikana tarjolle ja keittelin kahvit. Liekö se työpäivän hektisyys sitten ollut aiheuttajana siihen, että olin kertakaikkisen virtaa täynnä. Missä ollenkaan mahtoi olla se normaalisti reporankana kököttävä naisihminen? Tai sitten syy oli simppelisti siinä, että päivä oli tosiaan niin vahvasti plusmerkkinen.

Loppupäivä menikin sitten kokolailla normaalia rataansa, mitä nyt junnu yski keuhkojaan pihalle tasaisin väliajoin ja meno oli ajoittain niin vauhdikasta että oli pakko välillä toppuutella. Niin ja toki siinä setvittiin sitä ex-teinin läppärisysteemiä eksän kanssa pitkin iltaa mutta siis muuten, ei ihmeitä auringon alla.

Ja nyt, kellon ehdittyä kuuteen, voin todeta aiemmat epäilyni oikeiksi. Makkarista on siirtynyt sohvalle tulikuuma pikkuihminen. Eli kyllä, kipeä ollaan ja ihan huolella. Nice. No, ukko saa jäädä hoitelemaan tuota ja jostain kumman syystä ukko ei vaikuttanut edes mitenkään vastenhakoiselta moiseen kun kotva sitten piipahti lasta ihmettelemässä. Taidanpa siirtyä kotvaksi antamaan lapselle sylihoitoa ennen kuin ryhdyn kuosittamaan itseäni työmaakuntoon joten viettäkääpä kivakivatiistai ja se on moro!

3 comments on “Ja mistäs aloitetaan

  1. Kurja, että teillä on ex-teinin kanssa menossa tällainen vaihe. Ehkä häntä nolotti niin kovasti se koneen tuhoutumisen itse aiheuttaminen, ettei vain kehdannut sitä suoraan sanoa. Virheiden myöntäminen ei aina ole helppoa.
    Tosi ihana lukea, että ohjattavasi on selkeästi kehittynyt parempaan suuntaan. Onko hänellä taustalla tilanne, ettei hän ole koskaan saanut aikuisten huomiota riittävästi? Sillä osittain kirjoituksestasi tulee myös sellainen kuva. Toivon teille mukavaa yhteistä jatkoa ja koulunkäynnin mielekkyyttä!

  2. Nuo isommat ovat äideille siksikin hankalia, kun jollain tasolla niiden toivoo jo aikuistuvan oikealla tavalla. Vaan kun eivät aina. Ehkä eräänä päivänä. Ja mieluummin pikaisesti, vai mitä.
    Tuosta oppilaastasi kun luen, niin taas kerran ajattelen, kuinka hyvä on, että hänellä edes aina välillä on mukava päivä. Se kasvattaa itsetuntoa, jota elämässä tarvitaan. Siinä sinä sait taas auttaa häntä tunnepankin positiivisella talletuksella.
    Ja Junnulle me kaikki ulkopuolisetkin toivomme pian helpompia päiviä.

  3. Sari kurjaahan tämä, ehkäpä se ajan kanssa. Rehellisyys vaan on sellainen josta juuri hänen kanssaan puhuimme joten jo ihan silläkin olisi voinut avata sen suunsa. Nythän on täysin mahdollista että tämä turha koneen lähettäminen huoltoon maksaa sitten jollekulle rahaa ja ihan vain siksi, että kone lähetettiin vaikka sitä ei takaisin otettaisikaan.
    Ohjattavan kanssa on tosiaan ollut ihan toista nyt, näinköhän tämä on tyyntä myrskyn edellä 🙂

    mm eihän ne aina ei ja ehkä tosiaan eräänä päivänä ja mielellään tosiaan suht pian.
    Nämä mukavat päivät on ihan parasta ”terapiaa” hänelle itselleenkin! Positiivisilla kokemuksillahan pääsee aina paremmin eteenpäin kuin negatiivisilla, niin se on!
    Junnulle toivonee kaikki jotka tästä tietävät joko kirjoitusten tai tapaamisten kautta helpompia päiviä. Saisi alkaa taas tulla, aika hiivatin kökköistä on nyt ollut kun henki ei vain tahdo kulkea 😦

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s