Että sitten maanantai

Ja tänään pääsee töihinkin, jes! Kieltämättä varsin mukavaa, saapa nähdä onko työmaalla tapahtunut mitään ihmeitä tällä aikaa. Ainakin keskiviikkoisen tiedon mukaan ohjattava on ollut varsin rauhallinen ja hommatkin on sujunut suht mukavasti joten tadaa, toivottavasti myös loppuviikko on menty samalla kaavalla.

Eilen minuun iski se! Kyllä, siinä illansuussa, tuijotettuani Samaa sukua-sarjan jakson ja nähtyäni Revolutianory Roadin mainoksen moneen kertaan siinä päivän mittaan. Minun oli kertakaikkisen pakko hypätä autoon ja kurvailla vielä makuuniin leffaa vuokraamaan. Tokihan se tulee tänään ihan telkkaristakin mutta hei daa, iltaysiltä. Kuinka suuri todennäköisyys on sille, että jaksan valvoa niin kauan kun elokuva kestää? Aika onneton.

Siinä samalla ostin järjettömän läjän irtareita, siis kyllä! Minun tulee nykyään mahdottoman harvoin syötyä karkkia mutta nyt sitä teki todella mieli. Hassu juttu, muutama karkki ja mieliteko katosi sen sileän tien. Leffa oli muuten hyvä, suosittelen katsomaan. Samalla vuokrasin Rock of Ages-leffan ja mitäpä siitä nyt sanoisi, ihan loppuun asti en pysynyt näet hereillä. Jos pitää 80-luvun loppupuolen musiikista, siis siitä genrestä jota MTV suolsi tuohon aikaan, niin suosittelen.

Olihan se himppasen hömppää osittain mutta musiikkia siinä oli ja paljon ja vieläpä loistavina esityksinä. Pitänee tuijottaa se tänään työmaalta kotiuduttuaan loppuun, reilut puolet kun ehdin sentään nähdä. Kovin siinä tuli kuulkaa nostalginen olo, etten sanoisi. Leffojen ja töllöttimen ääressä aika meni siis pitkälti eilen. Niin ja ruoanlaiton, yllätys, ja vielä yllättävämpää, ruokana oli nyt niitä lohkoperunoita ja possua sillä lauantainahan meillä oli ruokailijakato.

Paitsi että minä pidän kovin tuosta possun pihvifileestä niin tsiisus, että siitä pitää myös lapset. Kilon pala ei ollut kuin nähdä kun eilen ruokailimme ja suurimman osan siitä kilosta veti valehtelematta kolme pienintä. Hyväähän se onkin, en väitä, ehdottomasti paras näistä tähän mennessä kaupan tiskiltä löytämistäni valmiiksi marinoiduista uunissa paistettavista lihakönteistä. Lohkoperunatkin katosin viimeiseen perunaan joten ei hassumpi ateria.

Tämän päivän ruoka onkin sitten totaalisesti arvoitus sillä jos hyvä säkä käy niin ukko hoksaa aamupäivästä tehdä ruoan valmiiksi. Jos ei niin meillä on todnäk perinteinen ranskanperuna-nakki-päivä. Itseäni on kyllä jotenkin alkanut jo koko nakki-ranskalaismeno tympiä mutta se nyt on ruokalaji jonka saa nopeasti valmiiksi työmaalta kotiuduttuaan. Mälsää se silti on. Ensi viikonloppuna touhuan todnäk lasagnea sillä hei, sunnuntaina on isäinpäivä.

Niin. Se ukon lahjakin on edelleen kaupassa joten sinnekin pitäisi koettaa joku päivä revetä työpäivän päätteeksi. Huoh. No, katsellaan, saattaa olla että lahja vielä vaihtuu lennossa. Vaan jaa, luulenpa että siirryn vähitellen trimmaamaan itseäni työmaakuosiin. Reilun viikon tauko ripsivärin käytössä on ollut varsin mukavaa vaihtelua ja nythän tässä on jo ihan ripsarivalmiudessa. Se on siis moro ja viettäkää kivakivamaanantai, minä pyrkinen samaan!

2 comments on “Että sitten maanantai

  1. Hienoa, että pääset palaamaan työhön. Toivottavasti ohjattavasi muistaa käyttäytyä vielä tänäänkin, vaikka todennäköistä on, että saat lokaa niskaan, kun olet ollut poissa. Näille lapsillehan muutokset eivät ole koskaan hyviä juttuja.

    • Sari, yllättävän hyvinhän se päivä sitten meni. Ja ei, ne muutokset ei ole koskaan jees, onneksi luokassa on valmiiksi jo kaksi ohjaajaa joista toinen oli ottanut tämän lapsen hoteisiinsa siinä määrin kuin muulta joukolta ehti.
      Oli siellä kuulemma käynyt joku ohjaajaopiskelijakin kokeilemassa mutta jaa-a, oliko kakku ollut liian iso vai mikä mutta eipä tuo ollut puoltatoista tuntia kauempaa luokassa jaksanut olla vaan oli kadonnut tauoltaan sairaslomalle. Muille luokan ohjaajille tai opelle ilmoittamatta… 🙂
      Mutta niin, ihan mahdottoman kiva että pääsin takaisin työmaalle! Päivät menee paljon joutuisammin ja mukavammin kun ei mene kotona kieppumiseksi…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s